24 July 2017

HAVAINTOJA JYVÄSKYLÄSTÄ

Lähdön lähestyessä päätin listata joitain juttuja Jyväskylästä, joihin olen kiinnittänyt huomiota näiden kahden vuoden aikana ja joita tulen myös todennäköisesti kaipaamaan. Muistakaa ottaa postaus huumorilla!

1. Yliopiston kampus Seminaarimäki on äärimmäisen kaunis, etenkin kesäisin ja syksyisin. Tulen kaipaamaan esimerkiksi Fennaria ja muutenkin vanhahkoja opetustiloja, vaikka niistä monet/kaikki(?) taitaa olla homeessa. Onneksi en reagoi sisäilmaongelmiin... *koputtaa puuta*
IMG_2933 2. Kesäisin järjestettävissä ralleissa ei ole mitään hyvää. Kännisiä keski-ikäisiä sekä suljettuja katuja koko kylä täynnä. Ei lisättävää.

3. Kauppakadulla ei ole mukavaa käppäillä lämpiminä kevät-, kesä- ja syyspäivinä, kiitos lukuisten feissareiden. Joo, heille voi sanoa ei, mutta hirveäksi poukkoiluksi ja kiertelyksi ja kaarteluksi se on mennyt, ainakin omalla kohdallani.

4. Jyväsjärven kiertävää lenkkeilykävelypyöräilylyllerrys-reittiä tulen kaipaamaan kovasti. Järvimaisema on kuitenkin aina ihan oma, ainutlaatuinen maisemansa.
2017-05-29 06.09.46 1
5. Lutakko on asuinalueena tylsä, kolkko ja tuulinen betonimöhkäle. Satama on onneksi kaunis kesäisin ja Lutakon K-Supermarketissa on usein irtokarkit alennuksessa.

6. Harju puolestaan tuo keskustan laitamille mukavan luonto- ja lenkkeilyalueen. Portaita on kivaa juosta, jos jaksaa juosta. Itse käyn siellä usein muun muassa lukemassa. Sain vasta lopputalvesta tietää, että Harjun päällä pojottavan Vesilinna-rakennuksen sisällä on myös Keski-Suomen luontomuseo.
IMG_2939
7. Tanssisali Lutakon keikkakattaukseen olin useimmiten pettynyt, mutta nämähän ovat vain makuasioita, nimimerkillä keikat laskettavissa yhden käden sormilla.

8. Jyväskylässä on paljon hyviä tai vähintään hyvältä vaikuttavia ravintoloita ja kahviloita, kuten esimerkiksi Pannukakkutalo, Taikuri, Kasvisravintola Katriina, Teeleidi, Soppabaari, Paahtimo Papu jne. Valinnanvaraa löytyy ja samaan hengenvetoon myönnän, etten itse ole edes käynyt näissä kaikissa.
IMG_2944
9. Arkkitehtuuri on pääosin aika järkyttävää: hyvänä esimerkkinä muun muassa pääkirjasto ja kaupunginteatteri.

10. Jos meillä olisi lapsi/a, olisin raahautunut heidän kanssaan vaikka joka päivä rymyämään Mäki-Matin perhepuistoon. Ihanan idyllinen paikka! Tuollaisia puistoja olisi hyvä olla muuallakin Jyväskylässä (tai en ainakaan tiedä että niitä olisi?).

IMG_2943
11. Ex-siilinjärveläisenä ja koko ikänsä Kuopiossa pyörineenä torittomuus tuntui alkuun hassulta. Tai siis, onhan täällä pieni tori, mutta se ei ole keskustan keskipiste, niin kuin edellä mainituilla paikkakunnilla.

12. Yläkaupungin Yö on kiva, luonnollisesti yön yli kestävä festivaali, joka järjestetään toukokuussa. Muistan, kun pari vuotta sitten menimme P:n kanssa Jelmun (eli Tanssisali Lutakon) telttaan katsomaan bändejä ja siellä sai jokaisesta palauttamastaan tyhjästä tölkistä euron pantin. Arvatkaa ketkä rymysi roskikset ja pöydät läpi ja tienasi lähemmäs 30€? Myöhemmin painelimme Mustaan Kynnykseen tuhlaamaan rahat. Sweet memories.

Samaistuitteko mahdolliset paikalliset joihinkin kohtiin?

6 July 2017

UUSIA TUULIA

Jotkut varmaan huomasivat, että blogi oli hetken piilotettuna. Syy oli aika kliseinen: blogin olemassaolo alkoi ahdistaa ja tuntui typerältä pitää tätä esillä, kun ei ollut mitään kirjoitettavaa.

Muutenkin tuntuu, että koko "blogiskene" alkaa olla aika mennyttä kalua, ellei blogi ole Indiedaysin portaalissa. Lukulistanikin päivittyy nykyään todella harvoin, jos ollenkaan. Kaikki taitaa olla nykyään Youtubessa.
2017-07-02 12.00.47 1 No oli miten oli, voisin kertoa mitä viime aikoina on tapahtunut, jos tätä enää kukaan lukee. (Huom! Kuvat ovat vähän sieltä sun täältä).

Me muutetaan kuukauden päästä Helsinkiin!

En viitsinyt asiasta paljoa huudella, mutta aloitin alkukeväästä taas pääsykoepänttäämisen ja pääsin kuin pääsinkin sisään, ei-ensikertalaisuudesta huolimatta, mistä olen vieläkin ihan ymmälläni. Suomen kielen opinnot jatkuvat nyt siis siellä.  Saatiin itse asiassa juuri tänään varma tieto siitä, että meillä on kämppä. On kieltämättä ihan kiva muuttaa muutama viikko ennen yliopiston orientaatioviikkoa, ehtii tutustua asuinalueeseen jne.

Tällä kertaa kumpikaan meistä ei tiedä tulevasta kaupungistä juuri mitään - tänne muuttaessa Jyväskylä oli sentään P:lle tuttu. Tulee tosi haikea olo, kun mietin miten ulapalla olin silloin pari vuotta sitten ja olin ihan varma, etten tule koskaan oppimaan miten täällä liikutaan.
2017-07-04 09.52.06 1 Alun innostuneisuuden jälkeen olin muutaman päivän aika järkyttynyt uutisesta. Halusin peruuttaa vastaanottamani paikan kaikin mahdollisin keinoin. Yhtäkkiä olin enemmän kuin kauhuissani Helsingin suuruudesta (tai "suuruudesta", miten sen nyt kukin ottaa) ja halusin paeta Siilinjärvelle omaan vanhaan huoneeseeni. Mulla oli semmonen, miten sen nyt sanoisi, tosi "lopullinen" fiilis, aivan kuin olisin ollut muuttamassa maailman toiselle puolelle. Ehkä tunteeseen vaikutti se, että perhe ja sukulaiset tulevat olemaan entistä kauempana. Vaikka kävinkin porukoilla aika harvoin suhteessa (loppujen lopuksi) lyhyeen välimatkaan, oli lohduttavaa tietää, että he olivat vain parin tunnin päässä.

Podin, ja poden edelleen, jonkinlaista ennenaikaista koti-ikävää. :-D Olen viimeiset puoli vuotta ollut täysin sujut kaikkien niiden asioiden suhteen, jotka tulevat muuttumaan, jos pääsen sisään, mutta nyt kun hommasta tuli konkreettista, olin ahdistunut, itkuinen ja halusin vain jäädä tänne. Tajuan vasta nyt, millaiset tunnesiteet ja mukavuusalueet olen parissa vuodessa tähän kaupunkiin luonut. Noh, joka tapauksessa, pikku hiljaa innostun tulevasta muutosta yhä enemmän ja enemmän.

En muista tunteneeni mitään tällaista silloin, kun muutin porukoilta pari vuotta sitten?!? Olen varmaan tulossa vanhaksi ja mukavuudenhaluinen jo olenkin. :-D Tai sitten aika on vain kullannut muistot.
2017-06-08 03.18.53 1
Tiedostan tunteiden olevan täysin normaaleja (etenkin minunkaltaiselleni murehtijalle), mutta eipä tunteilleen oikein mahda mitään. Tiedän, että tulisin katumaan, jos en lähtisi - ja nuorenahan nimenomaan kannattaa lähteä ja tehdä.

Tällaista siis täällä. Onneksi ei tarvitse kokea tätä muutosta yksin! Yritän olla aktiivisempi blogin kanssa ja kirjoitella fiiliksistäni tähän kaikkeen liittyen.

Pitäisi ehkä keksiä tälle ulkoasullekin jotain, jos kerta meinaan vielä jatkaa. Olen kyllä aina ollut tosi surkea mm. bannereiden kanssa, argh! Siksi mulla ei semmoista olekaan...

24 June 2017

JUHANNUS

2017-06-24 10.55.32 12017-06-24 01.12.29 12017-06-24 12.26.58 12017-06-24 12.27.04 12017-06-24 12.27.03 1
Meidän jussi on koostunut tähän mennessä kotona lorvimisesta, hyvästä ruuasta (paistetut maissit, keitetyt parsakaalit ja pitaleivät!!), kokiksesta, yhdestä huonosta kauhuleffasta (Sinister 2), parista oluesta ja siideristä, saunasta ja iltakävelystä.

Hyvää Juhannusta kaikille!

21 April 2017

BUDAPEST

Hei vaan!

Päätin päättää hiljaiseloni ainakin toistaiseksi, ehtihän tässä vierähtää jo pari kuukautta. Monesti olen meinannut tulla jotain kirjoittelemaan, mutta joka kerta on iskenyt kamalan vastenmielinen olo koko touhua kohtaan ja jokainen kirjoittamani sana tai lause on tuntunut typerältä. Paljon olisi juttuja kerrottavana, mutta palaan ehkä niihin joskus myöhemmin - jos palaan.

Nyt aion kuitenkin kertoa vähän meidän pääsiäislomasta, joka vietetiin Budapestissa. Varattiin lennot jo syyskuussa, ja tuntuikin aika hullulta tajuta matkan kynnyksellä, että puoli vuotta on hurahtanut ohi (taas).
IMG_2482 IMG_2458
En jaksa kertoa hirveän yksityiskohtaisesti mitä tehtiin eri päivinä, koska postauksesta tulisi muuten kamala romaani, enkä jaksa jakaa matkaa eri postauksiin. Kerron siis vähän pääpiirteittäin.

Mä en ole matkustelun suhteen mikään konkari, ja jostain syystä jännitin lentoa aivan älyttömästi. Olen kyllä ennenkin lentänyt, mutta nyt jännitys oli jossain ihan omissa sfääreissään. Koko lähtöpäivän ajan oli vähän huono olo ja itketti ja koneessa sitten vollotinkin koko nousun ajan, se on musta kaikkein kamalinta :-D Loppumatka meni kuitenkin hyvin, samoin paluulento.

Ensimmäinen kokonainen päivä meni lähinnä tutustuessa lähiseutuun. Pyörittiin Juutalaisalueella ja käytiin etsimässä muutama vintagekauppa ja päädyinkin harmittelemaan aika usein sitä miten Jyväskylässä ei ole yhtäkään kunnon vintage(vaate)kauppaa. Toisaalta, Unkarin hintataso on niin naurettavan halpa, ettei Suomessa varmaan kärsisi kovin usein vintagea ostaa - ainakaan opiskelijana. Löysin yhden ihanan vintagemekon, joka maksoi euroina vähän päälle 20. En ihmettelisi, jos saman mekon hinta olisi Suomessa 50€ eteenpäin.

Toisen hyvän esimerkin hintatasosta antaa esimerkiksi ruokaostokset marketista. Keksipaketti, 1,75 l kokis, pari banaania, Alpron pillijuoma, kaksi pientä pulloa vettä ja suklaalevy saattoi maksaa yhteensä 3€. Kyllä, siellä oli 1,75 l juomia! Viinipulloja unohtamatta, jotka olivat 1-3€.
IMG_2518IMG_2521
Käytiin katsastamassa Great Market Hall, joka oli piiikkusen isompi kuin Kuopion kauppahalli. Ostetiin sieltä yhtä Unkarin suosituinta pikaruokaa, lángosia (alla oleva kuva). Se oli aika hyvää! Kun oltiin vedetty lángosit nassuun, lähdettiin käppäilemään sillan yli Budan puolelle. Siellä kiivettiin Gellértinvuorelle, jonka laella oli suuri Vapaudenpatsas. Oli ihanaa päästä kaupungin hälinästä ja tupakan- ja viemärinhajusta pois. Koko matka ylös oli sellaista puistoaluetta ja keväthän oli Unkarissa jo pitkällä, joten vihreyttä riitti.
IMG_25242017-04-11 04.48.03 12017-04-10 07.12.32 1
IMG_2553
Käydessämme toisen kerran Budan puolella, menimme Budan linnaan, jonka sisällä oli Unkarin kansallisgalleria - se oli kerrassaan mahtava! Olisin voinut ottaa kaikki teokset kotiin... Varmasti yksi parhaimmista gallerioista, joissa olen käynyt.
IMG_25722017-04-13 03.12.31 12017-04-13 05.07.19 1IMG_2567
Vietettiin myös aika paljon aikaa huoneessamme, koska jatkuva kävely paikasta toiseen väsytti. Ruvettiin muuten katsomaan Netflixistä Mad Menia, hemmetin hyvä sarja, suosittelen.

Käytettiin jonkin verran myös metroa, 24h lipun sai aika halvalla, vaikkei lipuntarkistus saati jonkin sortin "vartioiminen" ollut kovinkaan tarkkaa - tämä vaihteli toki asemittain. Kerran tullessamme liukuportaita ylös, oli portaiden päässä joku tarkistus meneillään. P jotenkin onnistui kiertämään nämä herrat, mutta minä kävelin suoraan heidän syliin. Yksi tarkastaja rupesi multa tietenkin kyselemään lippua unkariksi, mutta minä vain luikahdin ukkojen välistä, vaikka mulla olisi ollutkin lippu näytettävänä. Näin vain P:n viilettävän jo edellä ja mulla meni pasmat sekaisin kun ympärillä oli paljon ihmisiä :-D Kukaan tarkastajista ei kuitenkaan lähtenyt perääni.
IMG_2587
Viimeisenä kokonaisena päivänä kävimme Kerepesin hautausmaalla, joka on Unkarin tunnetuin ja vanhin hautausmaa, ja todella näyttävä se olikin. Alueena se oli tosi puistomainen, ja hautoja oli harvassa, ei siis todellakaan tiiviisti vierekkäin kuin Suomessa. Hautapatsaat olivat uskomattoman näyttäviä, tosin ymmärtääkseni kaikki sinne haudatuista ovat olleet joitain aatelisia tai kansallissankareita.
IMG_2627
IMG_26132017-04-14 04.09.50 12017-04-14 04.09.52 1
Lähtöpäivänä hengailtiin muutama tunti kentällä, sillä lento lähti vasta viideltä. Oli ihanaa tulla takaisin kotiin! Matkustelu antaa aina niin hurjasti perspektiiviä elämään.

Voin kyllä myöntää, että poikkesimme P:n kanssa katukuvasta aika paljon, silmiin ei osunut kovin montaa erityisen persoonallisesti pukeutuvaa saati lävistettyä ihmistä, jos verrataan esimerkiksi Helsinkiin tai vaikka pelkästään Jyväskylään. Eräänä päivänä kävellessämme keskustassa, eräs nainen (varmaankin kolmekymppinen) katsoi minua ja teki sitten ristin rintaan. Se tuntui aika, no, erikoiselta :-D Minulla taisi olla tummahkon ruskeaa huulipunaa sinä päivänä, tiedä sitten vaikuttiko se asiaan...?

Matka oli kuitenkin mukava ja tuli tarpeeseen! Budapest on mielenkiintoinen matkakohde, jota suosittelen kaikille. Mekkokeleihin ehti jo tottua sen verran, että harmitti tulla kylmään Suomeen. Toivottavasti tännekin tulisi pian +15 asteen kelit (*katsoo ulos ja ulkona sataa räntää*).

28 February 2017

HELMIKUUN SUOSIKIT

Nyt kun päivät alkaa selkeästi pidentyä ja kirkastua, huomaan todellakin sen, että loppusyksy ja talvi on mennyt jossain kaamosmasennuksessa/väsymyksessä kieriskellessä.

Nämä olotilat kyllä toistuu joka talvi, mutta tänä talvena sen huomasi jotenkin erityisen hyvin, johtuen varmaan myös elämäntilanteen muutoksesta (=yliopisto). Musta on tosi sääli, että jotkut ihmiset vajoaa pimeyden takia tällaiseen, koska voin itse todeta tippuneeni fuksiporukasta lähes täydellisesti, koska mikään meno ja meininki ei ole oikein kiinnostanut, enkä usko että olen ainut. Siihen liitettynä vielä se, että olen jo ennestään eristäytyvää sorttia :-D Jooh, hieno kombo taas kerran.

Helmikuu on kuitenkin siitä mukava kuukausi, että se menee aina hujauksessa ohi! Tässä kuussa ei myöskään ilmennyt kummoisia inhokkejakaan. Aika positiivista!

<3 Luonnonharja
Taisin saada ensimmäisen Tangle Teezerin lukioaikoina, ja sitä samaa käytin tähän talveen asti. Aluksihan se tuntui ihan unelmaharjalta verrattuna entisiin, joita käytin, mutta myöhemmin aloin lukemaan netistä juttua niiden huonoudesta, ja huomasin sen myös itse. Hiuksia se nimittäin vei aika paljon. Ostin hiljattain luonnonharjan, enkä voisi olla tyytyväisempi!
IMG_2242 <3 Game of Thrones
Kuulun nyt virallisesti siihen ihmisjoukkoon, jotka aikovat hehkuttaa sarjaa koko loppuelämänsä. P oli yrittänyt saada mua kattomaan kyseistä sarjaa jo tosi kauan, ja vihdoinkin alettiin loppusyksystä sitä katsomaan. Jostain syystä koko touhuun tuli joku reilu kuukauden tauko, oltiin jääty muistaakseni neljänteen kauteen. Tammikuussa käynnistettiin maraton uudelleen, ja lopulta olin myyty. Siis multa lähti järki, en voi käsittää miten joku sarja voi olla niin hyvä?! Rupesin katsomaan ekaa tuottista heti perään alusta, koska rehellisesti sanoen aika monikin asia meni multa ohi, koska en tajunnut mistään mitään. Nyt oon vaan kuunnellut soundtrackeja pari viikkoa putkeen, heh...

<3 Vesivärit
Oon käyttänyt vesivärejä viimeksi... yläasteella? Ehkä lukiossakin jollain kuviksen tunneilla. Mutta ainakin tuntui siltä, että ikuisuus sitten, en nimittäin muistanutkaan miten kivaa niillä on maalata! Ennen vesivärejä käytin lähinnä akryyleja, jotka on huomattavasti raskaammat. Kivaa vaihtelua siis.
IMG_2243
<3 Päiväkirja
Monet tietänee, että oon kirjoittanut päiväkirjaa jo yli kymmenen vuotta. Kun muutin tänne Jyppilään melkein pari vuotta sitten (jestas), niin kirjoittaminen vähän jäi, en tiedä miksi. Kirjoittelin siis todella harvoin, ehkä kerran parissa kuukaudessa tai jopa harvemmin. Ostin tammikuun alussa kokonaan uuden päiväkirjan ja olen siitä asti kirjoitellut taas lähes päivittäin jotain, se onkin ollut hyvin terapeuttista.

<3 Satokausikalenteri
Tässä kuussa on ostettu erityisen paljon appelsiineja!
IMG_2161
<3 Ruokalista
Meillä oli ollut jo pitkään P:n kanssa se ongelma, että ruokailut menivät ihan miten sattuu. Oon ite aina ollut tosi vähällä ruualla selviävä, ja turhan monesti oon huomannut olleeni yli kuusi tuntia syömättä, ellei joku oo mulle sitä ruokaa tekemässä - ja nyt jos koskaan kuulostan avuttomalta. Voin kertoa, että en todellakaan ole mikään keittön hengetär: en siis osaa / koe osaavani tehdä ruokaa, vaikka se pelkkää ohjeita seuraamista onkin. Vielä vähemmän osaan keksiä tosta noin vaan mitä ruokaa tehtäisiin ja siksi kauppaan meneminen yksin on hirveää, ellei ostoksia ole ennalta sovittu.

Eli ongelma oli se, etten aina tiennyt / muistanut millon P:llä on asiakas saati miten isosta työstä oli kyse, sitten pommitin sitä "Mitä tänään syödään??" -viesteillä, muttei se luonnollisesti voinut vastata. Arvatkaa kuka oli sitten se tollukka, joka ootteli monta tuntia et jokohan se vastais.
Kiitos seinäkalenterin, tiedän millaisia P:n päivät on, joten minunkin on pakko ryhdistäytä ja alkaa tehdä sitä sapuskaa :-D #elämähaltuun. Siksipä suunnitellaan myös viikonloppuna aina seuraavan viikon ruuat ja ruuanlaittovuorot.
IMG_2159
<3 Skam
Tosi koukuttava, ajankohtainen ja kiva sarja muutenkin, vaikka onkin teineille suunnattu. Ensimmäiset kolme kautta on katsottavissa Areenasta, suosittelen!

<3 Itse puristettu mehu
Ostettiin Clas Ohlsonilta semmoinen mehupuserrin (liekkö oikea termi?), ei siis mitään konetta vaan se semmoinen jossa pyöritetään hedelmää käsin. No kuitenkin, voin kertoa, että on kyllä ollut pirun hyvää mehua tässä viime aamuina! Ja hirveää sotkua.
IMG_2245 + Kuukauden soundtrack


Mukavaa maaliskuun alkua!

23 February 2017

MAKKARIN PÄIVITYSTÄ

Makkariimme kyllästyneenä vaadin P:tä vaihtamaan kanssani järjestystä. Alkuun sitä oltiin niin nihkeenä koko ajatusta kohtaan, mutta jälkeenpäin uusi järjestys onkin kuulemma nerokas! Kiitos minun! Aiempaa järjestystä voi halutessaan tarkastella tästä.
IMG_2191
Sänky ja P:n työpöytä vaihtoivat päikseen paikkoja. Sänky on siis heti oviaukon vieressä. Tuotiin olkkarista muutama taulu tänne, koska seinä olisi muuten huutanut tyhjyyttään. Mua aina huvittaa miten meidän työpisteet eroaa niin paljon toisistaan :-D Mulla on semmoinen boheemin runotytön paratiisi ja P:n nurkka on puolestaan nörttien johtohelvetti - sentään tuoli on sävyiltään lämmin. Ehkä joku kasvi pelastaisi sen?
IMG_2193IMG_2204IMG_2189IMG_2188
Nurkassa lojuva pöytälamppu on ihanan överi. Hyvää valaistusta se ei todellakaan takaa, mutta tunnelmaa sitäkin enemmän!

Vaaterekki pysyi tutulla paikallaan, mutta pöydän siirsin ikkunan alle - nyt mun kaikelle roinalle on ikkunalautoja myöten tilaa! Mullahan ei ole enää sitä konettakaan, joka olisi viemässä tilaa. Tarkkasilmäiset ehkä huomaavat patteria vasten nojaavan maalaustelineen, jota tosin pitää vielä hienosäätää ja ilmeisesti korjata, se löytyi ylläri ylläri kirpparilta. Jos senkin joskus saisi kokoon. Ja katsokaa! Haalarit! (Ne on kunnon isäm_maan siniset, muokkauksen takia näyttävät enemmän violeteilta.) Kertaakaan en oo vielä käyttänyt, tosin ne saapuikin vasta muutama viikko sitten.

Pienikin järjestyksen vaihto kyllä piristää kummasti!