1 January 2016

ENSIMMÄINEN VUOSIPÄIVÄ

27.12. oli meidän ensimmäinen vuosipäivä. Siispä sen kunniaksi ajattelin loihtia jonkinlaisen tietopläjäyksen siitä miten tavattiin ja miten homma oikein eteni. Tästä tulee varmaan ihan mieletön romaani. Teitä on sitten varoitettu!

Olen maininnut nimen Petteri tai pelkän P:n varmaan lähes jokaisessa postauksessa viimeisen puolen vuoden aikana. Jossain vaiheessa ajattelin, että se saattaisi jopa ärsyttää jotakuta teistä, kun selitän aina Petteristä jossain yhteydessä ja etenkin, kun käytän jatkuvasti muotoa me. Me tehtiin, käytiin, ostettiin jne. Loppujen lopuksi tajusin, että on turhaa miettiä moista, kun P kuitenkin kuuluu niin tiukasti elämääni ja jaan arjen myötä kaiken hänen kanssaan.

Palataanpa marraskuuhun 2014, jolloin P löysi minut Instagramista. Jep, niin siinä vaan kävi. Hokee toisinaan vieläkin, miten pienestä kaikki oli loppujenlopuksi kiinni. Suurin osa varmaankin tietää, miten Instassa voi nähdä mistä kaikista kuvista ne, joita itse seuraa, tykkäävät. Minulla ja P:llä, jo ennen kuin toisistamme mitään tiesimme, on ollut ainakin yksi yhteinen seuraaja. P oli plärännyt eräänä iltana tätä osiota ja nähnyt minun kuvani vain siksi, että joku sen seuraajista, joka seurasi myös minua, oli tykännyt uudesta kuvastani! Joten hän sitten eksyi sitä kautta profiiliini, tykkäsi muutamasta kuvasta ja taisi jopa rueta samantien seuraamaan.
11297282_930286177033471_592587016_o
Toki huomasin jonkun tykänneen useammasta kuvastani ja menin katsastamaan P:n profiilin. Katselin kuvia ja totesin miehen erittäin komeaksi ja samalla laittelin ystävälleni Ellalle viestin Facebookissa: katso millainen uros alkoi seuraa mua :-D on vieläpä suomalainen :D Samalla, kun hänen kuviaan ensimmäisen kerran tarkastelin, mietin miksköhän tämä 30-vuotias mies tykkää mun kuvista? Tosiaan aluksi luulin, että P on mua huomattavasti vanhempi, mutta hän sitten osoittautuikin minua viisi kuukautta vanhemmaksi, joka vain näyttää huomattavasti ikäistään vanhemmalta. Äitikin kysyi, kun näytin P:stä ekan kerran kuvan, että ootko nyt ihan varma että se on -95? :-D Moni muukin on ollut kieltämättä yllättynyt, kun olen kertonut, ettei tuo mikään ikäloppu olekaan.

Muutaman päivän kuluttua tältä mystiseltä mieheltä oli tullut kommentti yhteen kuvaani, mistä olin tosi otettu. Keskustelimme erittäin lyhyesti kommentein, jonka jälkeen koitti parin päivän hiljaisuus, kunnes Tumblriini, jonka osoite on Ig-profiilissani, oli tullut anonyymi viesti. Viestissä luki: Mun tekis mieli puhua sulle, mutta en tiiä miten tai missä. En ees tiiä mitään susta, oon vaan lumoutunu sun ulkonäöstä. Vastasin, että keskustelua voimme käydä joko Facessa tai WhatsAppissa. Myöhemmin tuli viesti, jossa oli pelkkä puhelinnumero. Aloin oitis tekemään kunnon salapoliisityötä: googletin numeron ja sain sijainniksi Äänekosken. Tiesin P:n etunimen luonnollisesti Instagramista, löysin kuvien kommenttien perusteella hänen kaverin, onnekseni tämän kaverin Ig-profiilissa oli myös sukunimi, menin Facebookiin kyyläämään tätä kaveria, menin tämän kaverin kavereihin ja löysin sieltä P:n, ja sielläpä profiilissa näkyi "Asuu paikkakunnalla Äänekoski". Saatoin ehkä hieman hymähdellä itsekseni.

Oltiin juteltu vasta viikko, kunnes tapasimme ensimmäisen kerran 5.12.. P ilmoitti yhtäkkiä olevansa käymässä Kuopiossa, koska hänen siskonsa perheineen asui siellä. Hän pyysi minut kahville koulun jälkeen (kävin koulua siis Kuopiossa). Olin juuri sillä hetkellä Ellan seurassa, jolle taivastelin vähän väliä: mitä mä nyt teen?? meenkö mä?? mitä sanon sille? minne me voidaan mennä kahville?? Yhtäkkiä en muka tiennyt ainuttakaan Kuopion kahvilaa. Vasta tunnin miettimisen ja pohdiskelun jälkeen uskalsin vastata myöntävästi. Sovittiin tapaaminen ja siellä mä sitten seisoskelin ja odottelin Sokoksen edessä, ja mua jännitti niin järkyttävän paljon, ettei oo muuten ennen jännittänyt.
IMG_3336
Päädyttiin Pressoon kahville ja siellä vierähtikin muutama tunti ja suulaana kaverina P tyypillisesti piti keskustelua koko ajan yllä. Kolmen mielenkiintoisen ja kutkuttavan tunnin jälkeen lähdimme eri suuntiin. Molemmista varmasti huokui semmoinen halaanko hyvästiksi? mitä teen nyt? -fiilis. No, emme halanneet, sanoimme moikat ja tyylin nähdään joskus, mikä kuulosti ihan siltä, että ei tästä tuu mitään, sanonpahan lämpimikseni. Hyppäsin bussiin ja lähdin kotiin kohti Siilinjärveä, hymyilin varmaan koko matkan, vaikka samalla tunsinkin oloni todella typeräksi, sillä pelkäsin antaneeni itsestäni tyhmän kuvan.

Jatkettiin keskustelua normaalisti Wapin välityksellä joka päivä, lähes aamusta iltaan ja ei mennytkään kuin viikko, kun P ilmoitti taas tulevansa Kuopioon heh minkähän ihmeen takia... Toisella tapaamisella menimme syömään, jonka jälkeen käppäilimme todella pitkään ulkona kylmässä!, kun esittelin hänelle vähän pimeää Kuopiota. Silloin alkoi olla jo aika selvää, että tykkäsimme toisistamme, vaikka ujostelua olikin vielä jonkin verran, ainakin minun puolelta.

Kolmannella tapaamisella menimme katsomaan Hobitin, vaikka olimme molemmat jo nähneet sen. Istuttiin karkkipussien kera leffateatterilla pari tuntia ennen leffan alkua ja höpöteltiin kaikesta. Sillä reissulla P vei minut illalla kotiin ja istuimme autossa meidän etupihalla yli tunnin, koska kumpikaan ei halunnut toisen lähtevän. Sanoin välillä, että kymmenen minuutin päästä lähden, mutta kymmenen minuutin päästä sanoin sen aina uudestaan! Kello oli siis 11 illalla. Monen kymmen minuuttisen jälkeen sovimme, että nähdään vielä seuraavana aamuna 45 minuutin ajan, ennen kuin menen kouluun. Tavattiin aamulla tutussa paikassa Sokoksen edessä ja suorastaan juoksin P:n syliin, kun hän näkökenttääni pääsi! Mentiin istuskelemaan tuttuun tapaan Pressoon ja 45 minuutin jälkeen menin huulipunat poskella kouluun haikein mielin, sillä seuraava tapaaminen olikin sitten vasta joulun jälkeen Äänekoskella, missä vierähti neljä päivää. Samalla reissulla päätettiin rueta seurustelemaan. Loput talvesta ja alkukeväästä menikin rampatessa Äänekoskella psykan kirjoja ja pääsykoematskuja mukana raahaten.
IMG_5250
Yhteenmuuttoa alettiin miettiä jo kolmen kuukauden jälkeen vakavasti. Istuttiin autossa Kuhnamon satamassa Äänekoskella ja mietittiin miten siistiä ois asua yhdessä ja siitä se ajatus lähti. P oli kuulemma miettinyt jo kuukautta aiemmin, että mitäs jos muutettais, ilmeisesti kertomatta mulle, koska en muista mitään tuollaista(??) :-D Kämppä löytyi nopeasti ja neljän kuukauden jälkeen sitten muutettiinkin. Päätöstä edisti toki myös se, että molemmat olivat jokatapauksessa suunnitelleet lähtevänsä Jyväskylään, P tatuointihommien ja minä opintojen myötä (vaikken sitten kouluun päässytkään). Emme pelänneet muuttoa, koska silloinhan lopulta pääsi näkemään, että toimiiko juttu, kun on toisen kanssa kellon ympäri. Tiedostimme molemmat, että ollaan vielä ns. alkuhuumassa, ja että se tulee hälvenemään ajan kanssa. Porukatkaan eivät olleet missään vaiheessa muuttoa vastaan, vaan kannustivat, vaikka olivat tavanneet P:n vain pari kertaa.

Meissä on tosi paljon samoja luonteenpiirteitä, mikä on varmaan suurin syy miksi homma toimii niin hyvin. Meillä on samat mielenkiinnon kohteet ja arvot sekä haluamme tulevaisuudelta samoja asioita. Samalla en kuitenkaan aina tajua, eikä tajunnut äitinikään, tai varmaan edes koko suku, miten P edes kiinnostui musta, kun oon niin hiljanen verrattuna siihen. Hän on puhelias, hyvä tutustumaan muihin ja rohkea uusien ihmisten seurassa, itse puolestaan seuraan tilannetta pitkään vain taustalla ja kuuntelen mieluummin kuin puhun. Kaikista huvittavinta on aina se, että jos nähdään vaikka minun vanhempia, niin P kertoo kuulumisia ja juttelee heille enemmän kuin minä :-D Myös yo-juhlissani oli hauskaa seurata, kun P jutteli tyyliin eniten ja meidän sisäänpäin suuntautunut suku kuuntelee vieressä hämmästyneinä. Vaikka P onkin hyvä sosiaalisissa tilanteissa, ollaan me loppujen lopuksi kuitenkin ihan samanlaisia sen suhteen, että tykätään vaan olla omissa oloissamme kotona. Me vaaditaan tosi paljon omaa tilaa ja hyvä esimerkki onkin se, että saatetaan möllöttää viisikin tuntia putkeen koneella jos ei ole mitään menoja/suunnitelmia eri huoneissa sanomatta toisille sanaakaan (yleensä puhutaan vain Facen välityksellä jos puhutaan, koska molemmat kuuntelee musiikkia ts. ei kuule mitään :-D). Jossain vaiheessa syödään/käydään kaupassa ja sitten vetäydytään taas tekemään omia juttuja.

Mikään ei ole koskaan tuntunut niin oikealta, kuin P:n kanssa oleminen. Hän on niin älyttömän kannustava ja ymmärtäväinen sekä todella hauska ja huolehtivainen. Huumorintajut kohtaa liiankin hyvin ja nautimme toistemme seurasta äärimmäisen paljon. Ollaan vuoden aikana hitsauduttu niin hyvin yhteen, etten sitä välillä ymmärrä itsekään. Kuin eläisi itsensä kanssa.
IMG_6738
Ja tässäpä sitä sitten ollaan. Ajattelin, että olisi kiva kirjoittaa pitkien parisuhderakkaustarinoiden vastapainoksi siitä, kun suhteessa onkin edetty suht nopeasti. Kai se on niin, että toisen löytää kun sitä vähiten etsii tai osaa odottaa. Välillä mietin missä olisinkaan nyt, jos P ei olisi juuri sillä hetkellä selannut sitä Instagramia. Varmaan Siilinjärvellä murjottamassa.

Kertokaa ihmeessä miten te tapasitte!

24 comments:

  1. Hauskaa kun muutkin on tavanneet sosiaalisen median välityksellä! Meillä yksi yhteinen kaveri, Anssi, oli tullut juttelemaan mulle irc-galleriassa (:D) ja myöhemmin blogissa, koska halusi ottaa musta valokuvia. Ensin emmin hirveästi kun en tuntenut koko tyyppiä ja se oli vielä 5 vuotta vanhempikin, mutta menin lopulta kumminkin. Anssi oli ottanut Lassen mukaan jeesaamaan heijastinlevyn kanssa ja vaihdettiin sitten numeroita. Tosin tästä vasta kuukauden päästä päädyttiin ensimmäisille "treffeille" ja sitten se olikin menoa. :D

    Ihana postaus, vaikutatte ihan täydelliseltä parilta! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho, siistiä! :-D Voin uskoo että on ollut melkoinen kynnys lähteä tollaseen, mutta onneksi lähit!! ;)

      Kiitos paljon kommentista! <3

      Delete
  2. Onnea vuosipäivän johdosta!! :) Ja onnea myös tulevaisuuteen. Upea pari ootte! <3 Ja hauska tuo tarina yhteen päätymisen taustalla, pienistä asioista voi seurata vallan mullistaviakin juttuja... :) Ja nykyinen teknologia mahdollistaa tällaisia kohtaamisia ihan eri tavalla kuin aiemmin.
    Itse tapasin O:n bändijuttujen kautta. Yksi tuttu soitti bändissä ja pyysi mua treeneihin ottamaan kuvia ja lupasi, että pääsen rumpalin O:n kyydillä, kun se tulee treeneihin joka tapauksessa samoilta suunnilta kuin minä. Sain O:n nimimerkin Netlogiin (... Eli juuh, vuosi oli kivi ja sammal :D) ja sitä kautta otin yhteyttä. Netlogissa vaihdettiin ensin meseosoitteet ja myöhemmin vielä puhelinnumerot. Menin sit treeneihin kyydillä kameran kera ja päädyinkin bändiin mukaan koskettimia soittamaan. Bändijuttujen kautta tutustuttiin O:n kanssa paremmin. Juttua riitti ihan hirveesti ja kaikki vaan synkkas yhteen, ihan kuin oltais tunnettu suurin piirtein aina. Muutaman kuukauden jälkeen alettiin virallisesti seurustella. :) Jälkeenpäin tarkastellen seurustelun alkuun selkeästi korostui ne piirteet, ajatukset ja toimintatavat, jotka on kummallakin samankaltaisia, mutta mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän ollaan kuin yö ja päivä - mutta toisiaan täydentäen ja tukien, ei poissulkien. :) Kyllä se erilaisuus on rikkaus myös parisuhteessa, jos sen voimavaraksi itse vain valjastaa.
    Tulipas pitkä teksti, mutta lyhyemmin en näköjään osannut asioita muotoilla... :D Hyvää uutta vuotta teille kummallekin! :) T. Iitu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahaah, muistan Netlogin... :-DD

      Huippua huomata että muillakin on samankaltaisia kokemuksia somessa toistensa löytämisestä. Ja hyvä pointti tuo toisiaan täydentävät yö ja päivä -vertauskuva, huomaa kuinka mekin ollaan hyvällä tavalla erilaisia, koska silloin saa asioihin useampia näkökulmia :)

      Ja hyvää uutta vuotta teillekkin! 8)

      Ps. Tulkaapa joskus kahville! :-D

      Delete
  3. Ihana tarina. <3

    Minä itse olin aikoinani suomi24:n treffisivuilla ja juttelin ties kuinka monen ihmisen kanssa, kunnes tuli yhtäkkiä pelkkä pyyntö lähteä kahville. En ollut erityisen innostunut, sillä samaan aikaan olin keskustellut todella pitkin viestein muiden kanssa, mutta ajattelin mennä kuitenkin käväisemään kahvilla. Ensitapaamisella juttelimme taukoamatta monta tuntia ja seuraavan kerran näimme jo seuraavana päivänä. Siitä se vaan lähti itsekseen etenemään, nähtiin toisiamme ja jossain vaiheessa vaan tajuttiin, että tässä sitä nyt ollaan ja ilmeisesti seurustellaan. Kaikki kävi todella sutjakasti, vaikka omanlaisiaan haasteita toki jokaisen suhteen alkutaipaleelle kuuluu, kun ei toista vielä täysin tunne. Aikaa myöten palaset vaan akoivat loksahdella paikoilleen. Tämän kuun lopulla on meidän toinen vuosipäivä ja vuosi ollaan jo asuttu yhdessä. Onnellisempi en voisi olla ja välillä ihmettelen, kuinka kaikki menikään näin. Onneksi meni. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vau! Olipa ihana tarina, huomaa taas miten toisensa löytää odottamatta :) Hyvää tulevaa vuosipäivää teille! <3

      Delete
  4. Ohoo kun komea mies! Onnittelut :P

    ReplyDelete
  5. Iha mielettömän sulonen tarina teillä! Mä näin teidät sillo joskus sokoksen edessä abivuonna ku oltii menossa kouluu ja katoin vaa et sulla on komea (ja pitkä!!!) mies :D <3

    Ihana lukea tämmöstä miten voi juttu lähteä liikkeelle niin pienestä jutusta kun kuvan tykkääminen Instagramissa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aijaaaa hahhah :'DD Kiva että tykkäsit! ;-)

      Delete
  6. Ei vitsit miten mieletön tapaamistarina! :D Yks kaveri löysi nykyisen (espanjalaisen) miehensä vuosia sitten Facebookin "hot or not"-sovelluksella, ja tosiaan edelleen yhdessä elelevät Madridissa. :D Onnea vuosipäivän johdosta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No huhhuh, melkonen tuuri on käynyt heillä! :o

      Kiitos paljon! :-)

      Delete
  7. Olettepa ihanan näköinen pari!! :)

    ReplyDelete
  8. Komea mies ja vaikutatte ihanalta parilta <3 Kaikkee hyvää teille! Itsekin tosiaan löyty toi nykyinen somen kautta, voi tätä nykyaikaa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh niin, onhan tuossa somessa toki puolensa.. :-D Kiitos sinulle <3

      Delete
  9. Ihana tarina :D!!!<3
    Mun ja poikaystäväni tarina alkoi myöskin somessa.
    Olin tehnyt tinderin puoliksi vitsinä,(vitsinä siksi että päähäni on pinttynyt ajatus että ''vain epätoivoiset etsivät suhdetta netistä'' :DD) mutta hei se on tätä nykypäivää hoin itelleni ja sieltähän mä sitten bongasinkin komean miehen ja hällä oli kuvatekstinä ''raskas musiikki, mustahuumori ovat lähellä sydäntäni'' jonka jälkeen noh..olin jo myyty! tässä sitä ollaan 5kk yhdessä ja olen niin onnellinen tuosta omasta partanaamastani <3 , joskus mietin miten on mahdollista että olen löytänyt niin samankaltaisen ihmisen kuin itse olen, kuten teilläkin, meillä on paaljon samoja mielenkiinnonkohteita ja yhteisiä suunnitelmia tulevaisuudelle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onpa ihana kuulla, että ootte löytäneet toisenne, jopa Tinderin kautta :-)

      Hahha, samaa mietin välillä itsekin! :-D

      Delete
  10. Ihana tää teidän tarina, niin se vain on pienestä kiinni. :) Some on kyllä hyvä apu uusiin ihmisiin tutustumisessa nykyaikana, kun voi tutustua niin kätevästi ihmisiin jotka on ihan eri puolella maata tai maapalloa! Ja minusta ainakin tuntuu on ehkä helpompi jutustella puolitutun kanssa, kun ei tarvi olla kasvotusten ja vastauksia voi miettiä ja muotoilla vähän pidempään, ei tuu sellasia awkward momentteja niin paljon. :D

    Itse tapasin poikaystäväni yläasteella, yhteisten kaverien kautta kun päädyttiin samoihin porukkoihin, mutta tutustuttiin kunnolla vasta kun hän tuli juttelemaan minulle fb:ssä. Opiskelusuunnitelmat vei eri paikkakunnille, mutta meillä toimii kaukosuhdekin hyvin, eikä välimatka nyt mikään mahdoton ole (~150km). Ihan kiva näin että molemmilla jää arkena aikaa koululle ja omille projekteille, ja kuitenkin netin kautta voi helposti silti jakaa omaa arkea ja ajatuksia toisen kanssa. Ollaan seurusteltu nyt siis reilut 2,5v. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :-) Se on kyllä ihan totta! Olisi ollut tosi outoa jos olisikin käynyt niin, että oltaisiin tavattu heti irl jossain, vaikka jollain keikalla tms. :-D Somea käyttäen sai vähän pohjustettua juttua... :-)

      Hyvä, että suhde toimii! Tuo välimatkakaan ei ole mielestäni ollenkaan paha ja erossa ollessa oppii varmasti arvostamaan suhdetta enemmän!

      Delete
  11. Siis oon ite ihan äimän käkenä miten oottekaan edennyt noin nopeasti! Itellä ku on vähän erilainen suhde :D Tavattii poikaystävän kanssa siis joskus 6 (tai 7) vuotta sitten ensimmäisen kerran kesäleirillä ja olin jo heti ihan ihastunut (niinkuin kaikki mun kaveritkin ja pidettiinkin seiskaluokalla mun kaverin kanssa fanikerhoa). No seuraavana kesänä samalle leirille ja sieltä se sitten lähti. Muistan vieläkin kuinka perhoset lenteli vatsassa kun sain tietää että sekin tykkäsi musta.

    Noh, alettiin seurustelemaan ja seurusteltiin joku 9 kuukautta, sitten meillä oli meidän ensimmäinen iso riita (ja itse olin tässä vaiheessa aika masentunut enkä jaksanut tehdä mitään = valehtelin aika usein ettei mun äiti päästä mua ulos näkemään sitä, kun halusin vain nukkua, sen takia en myöskään muutenkaan muista tosta ajasta muutenkaan mitään muuta kuin koulua) ja sitten ei puhuttu kuukauteen jonka jälkeen erottiin. Noh, kesällä pääädyttiin taas samalle kesäleirille sen jälkeen kun olin itkenyt sen perään, ryypännyt ja aloittanut tupakoinnin...

    Noh, palattiin yhteen siellä kesäleirillä kiitos mun ystävän (oon ikuisesti sille kiitollinen, se saa meidän häissä jonkun kunniapaikan) ja tässä sitä ollaan, ensi heinäkuussa taitaa tulla 5 vuotta täyteen. Siinäkin välissä ollaan vietetty aikaa erilläänkin kun olin vaihdossa 4 kuukautta, mutta on ihan kauheeta ajatella, että ollaan vietetty mun elämästä niin iso osa yhdessä. Ollaan vaan kasvettu niin kiinni toisiimme, että en mä usko että päästään eroon toisistamme koskaan.

    Musta nää "kuinka tavattiin" kertomukset on niin ihania, kun kaikilla ne on niin erilaisia! Ihan huikeeta, että oot löytäny somen kautta ittelles noin hyvin sopivan kumppanin, ootte meinaan upeen näköinen pari!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo on varmaan teininä ihan yleistä, ettei oikein tiedä mitä haluaa ja sit saattaakin käydä noin. Mutta ihan huippua että ootte olleet noinkin kauan yhdessä!! Hieno onkin nimenomaan se, että ootte kasvaneet yhteen, eikä ole käynyt päinvastoin. Vaihtokin varmasti suhdetta vahvistanut ;-)

      Kiva kuulla että tykkäsit! 8)

      Delete
  12. En kestä! Ihanaa oon niin onnellinen sun ja Petterin puolesta aaaah :3 <3 Mä en oo vielä tavannut ketään mut oli pakko kommentoida :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoskiitoskiitos paljon Ronja!! <3

      Delete