13 April 2016

IHANA KAMALA VÄLIVUOSI

Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoitella (romaanin) aiheesta nimeltä välivuosi ja jakaa ajatuksiani omasta välivuodestani. Kuinka moni viettää tällä hetkellä välivuotta tai on joskus viettänyt?

Ensinnäkin, mielikuvani välivuodesta on hyvin pitkälti ollut aina se, että pyritään tekemään sen vuoden aikana asioita, mitä lukion/amiskan aikana ei ehtinyt tekemään, eli joko matkustella paljon, tehdä töitä, ottaa rennosti, aloittaa uusi harrastus, tehdä mitä ikinä lystää.

Erittäin helpottunut olen siitä, etten päässyt heti valmistumisen jälkeen opiskelemaan, koska olisin tällä hetkellä mitä ilmeisimmin valittelemassa täällä sitä miten koen olevani väärällä alalla. Olen iloinen siitä, että ilmoittauduin sinne avoimeen (vaikka poden vieläkin vähän huonoa omatuntoa siitä, että porukat maksoi sen ns. turhaan, mutta onneksi he ymmärsivät tilanteen) ja kokeilin miltä psykan opinnot tuntuu.

Kuten syksyllä aiheesta ulisinkin, eihän se touhu tuntunutkaan omalta saati hyvältä jutulta, joten päätin suosiolla jättää homman sikseen ja rueta miettimään muita vaihtoehtoja. Uusi kiinnostava ala löytyikin yllättävän nopeasti, en ollut koskaan edes ajatellut, että kyseinen ala saattaisi kiinnostaa, kun hautasin kaikki muut kiinnostuksen kohteet sen psykologian alle. Kun oli koko lukioajan takonut pääkoppaansa sitä ajatusta, että "sinusta Hannaseni tullee psykologi!!", oli mielenkiinnon ja uravalinnan vaihtumisen myöntäminen itselleen ehkä jopa hankalinta.
IMG_6409
Olen ollut valmistumisesta asti työtön. Olen luonnollisesti hakenut töitä, mutta kun ei saa niin ei saa. Tällä hetkellä kesäksikään ei ole mitään tiedossa, sormet ristissä odottelen josko vielä jostain kuuluisi jotain. Jyväskylässä niin moni muukin hakee sitä samaa työtä eikä lukiopohjalla ja muutamalla parin viikon mittaisella kesätyökokemuksella ilman minkäänlaisia suhteita paljon irtoa muuta kuin puhelimyyntiä, eikä meikäläisen pää kestä kyseistä työtä (kyllä, olen kokeillut). Välillä ahdistus on suuri ja välillä sitä taas miettii, että onhan mulla koko loppuelämä aikaa olla töissä, mutta taas toisaalta tämän maan työllisyystilanne ihan noin yleisesti nostaa stressitasoja, tuntuu että kaikki on niin epävarmaa. ETENKIN, KUN EN EDELLEENKÄÄN HALUA ÄIDINKIELEN OPETTAJAKSI!

Tässäpä olen lomaillut melkein vuoden ja mitä olen tehnyt? En mitään. Ainoa saavutus minkä olen saanut aikaan oli se, kun hankin salikortin. Jes! Ja nyt sitäkään ei enää ole, hah! Olen vain lojuillut kotona. Meidän sohvaan on muotoutunut tämmöinen perseelleni sopiva monttukin!

Aluksi koko tekemättömyys oli mulle täysin ok ja nautin siitä, ettei ollut mitään "velvollisuuksia", koska olen sellainen henkilö, joka ei kaipaa jatkuvaa tekemistä ja tykkää vaan olla. Kesä hujahti ohi nopeasti, oltiin juuri muutettu ja oli kivaa olla uudessa kaupungissa, kaukana tympeästä Siilinjärvestä ja Savosta yleensäkin. Oli siis mukava ottaa koko kesä rennosti, koska ajattelin vielä silloin opiskelevani vuoden avoimessa. Noh, avoin ahdisti ja työttömyys ahdisti, ja kunnes päätin hyväksyä sen, ettei asiat välttämättä mene niin kuin on suunnitellut ja on ihan okei muuttaa mieltään ja vaan olla, oli oloni taas hetken hyvä.

Jossain vaiheessa talvella minusta alkoi puolestaan tuntumaan siltä, etten haluaisi enää olla Jyväskylässä ollenkaan ja että haluaisin vain vaihtaa maisemaa. Mietin hyvin vakavasti Helsinkiin opiskelemaan lähtemistä, vaikka sitten yksin. Jyväskylä ei siis todellakaan ole vielä vakuuttanut minua, mutta en voi oikein muutakaan kuin antaa "toisen mahdollisuuden", koska minne minä täältä lähtisin? Voinhan minä toki täältä lähteä yksin ties minne, mutta siinäpä se juttu onkin, kun en halua lähteä yksin eikä siinä myöskään ole järkeä Helsingin järkyttävän korkeiden vuokrien ja kaukosuhteilun takia. Tunnen itseni sen verran hyvin, ettei pääni kestäisi myöskään soluasuntoa ja samaa alaahan voi opiskella täällä. Ei siis todellakaan ole kysymys siitä, etteikö mua "päästettäisi" lähtemään.
IMG_6440Mulla on joku ihmeellinen tapa ajatella, että maisemanvaihdos ja "jossain paikassa 'uudelleen' aloittaminen" muuttaa elämäni jotenkin "paremmaksi". En rehellisesti sanoen edes tiedä millä tavalla se muuttaisi. Sitä mielikuvissani olevaa "parempaa elämää" kestää hetkensä, kunnes olen taas ahdistunut ja sitä mieltä, että haluaisin vain pois jonnekkin muualle. Olen juuri sellainen sit ku -ihminen: sit ku oon siellä ja täällä ja teen sitä ja tätä, olen onnellinen ja lässynlässynpäläpälä. Tästä huolimatta olen silti onnellinen, mutta tuppaan välillä ajattelemaan noin. Mulla oli talvella aika ajoin samanlainen fiilis kuin useampana vuotena Siilinjärvellä asuessani: koin olevani jumissa ja elämässäni on tyhjä aukko, mutten tiedä mikä täyttäisi sen tyhjyyden, ja siinä sitten kieriskelin ahdistuksessani talven pimeinä päivinä.

Kesti tovi tajuta miksi tunnen niin kuin tunnen ja se johtuu yksinkertaisesti siitä, että mulla ei ole täällä kavereita. Ajattelin alkuun senkin olevan ihan ok, koska en potenut juurikaan yksinäisyyttä, koska P täyttää hyvin pitkälti sen "yksinäisyyden" tunteen, ja harvoin tunnen sitä muutenkaan, kun olen vähän erakoitumiseen taipuvainen persoona enkä kaipaa jatkuvaa sosiaalista kanssakäymistä ympärilleni. Mutta totta kai minä kaipaan joissain määrin muidenkin seuraa ja taidan loppupeleissä olla jopa vähän menevämpi kuin P.

Joitain tuttuja täällä toki on, serkku mukaan lukien! Tilannetta ei edesauta se, että olen naurettavan huono syventämään ihmissuhteita ja pitämään ihmisiin yhteyttä, se tuntuu "jo" tämän ikäisenä kamalan vaikealta, jos ei ole mitään jo ennalta yhteistä asiaa kuten esimerkiksi koulu. Tiedän tilanteen muuttuvan viimeistään silloin, kun pääsen opiskelemaan ja tapaan pakostakin uusia ihmisiä, mutta siihen on vielä jokunen kuukausi... eikä mitään takeita, että pääsen edes sisään. Vaikka kuinka sanoisin olevani omillaan viihtyvää sorttia, harmittaa tämmöinen tilanne välillä jonkin verran. Näinä hetkinä olen kuitenkin kiitollinen introverttiydestäni, sillä muuten olisin keräillyt aivojani lattialta pääni räjähtämisen takia jo aika päiviä sitten.

Aina sanotaan, että hommaa uusia harrastuksia tai mene jollekkin kurssille niin saat uusia kavereita ja kokemuksia ja sisältöä elämään ja niin edelleen. No, helpommin sanottu kuin tehty. Minä en yksinkertaisesti vaan tiedä mikä minua kiinnostaisi niin paljon, että jaksaisin sitä harrastaa. En ilmeisesti ole vieläkään löytänyt sitä omaa juttuani(?) Jostain kurssista maksaminenkaan ei kamalasti houkuttele, jos se ei sitten kiinnostakaan ja menee turhaan rahaa. Mutta minä olenkin tällainen pessimistisesti ajatteleva.
IMG_6425Hyviä puolia tässä tekemättömyydessä on tietenkin se, että on saanut levättyä erityisen paljon kaiken sen lukiouurastuksen - ja "uurastuksen" - jälkeen. Odotan tulevia mahdollisia opintoja aivan uudenlaisella innolla, vaikka mun tämänhetkinen lukumotivaationi kertoo kyllä ihan jotain muuta :-D Eilenkin piti lukea, mutta hupsista keikkaa olikin niin paljon kaikkea muuta tehtävää, kuten esimerkiksi Hannibalin uusien jaksojen katsomista Netflixistä!

Ehkä välillä on ihan hyvä olla tekemättä yhtään mitään, kyllähän tuossa tulikin istuttua 12 vuotta putkeen koulun penkillä. Mutta kun kulttuuri ja yhteiskunta on sellainen, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain ja sinun odotetaan astuvan korkeakoulujen ja/tai työelämän ihmeelliseen maailmaan alle parikymppisenä, niin vähemmästäkin tekemättömyydestä tulee järkyttävä alemmuuskompleksi ja sitten itketään iltaisin, kun kokee olevansa huono ja epäonnistunut ihmisperse, kun ei saanutkaan luettua pääsykoekirjaa kuin puoli tuntia ja samalla sähköpostiin tulee se klassinen "Valintamme ei tällä(kään) kertaa kohdistunut sinuun, mukavaa loppuelämää ja hae toki joskus uudestaan!" -viesti.

Summa summarum: välivuoteni on ollut tähän mennessä vähän tylsä, se olkoon rehellinen mielipiteeni. Vaikkei minulla ollutkaan mitään maagisia odotuksia, olen silti aavistuksen pettynyt, lähinnä itseeni. Itseänihän siitä voi jonkin verran syyttää, että on tylsää, mutta joillekin asioille ei oikein voi mitään. Jos olisin tiennyt, ettei töitä noin vain saa (tai siis totta kai minä sen tiedostin), olisin voinut painella vaikka ulkomaille. Ajatuksen tasolle tosin olisi sekin jäänyt, koska ei ole varaa lähteä minnekkään eikä se toinen osapuoli olisi voinut jäädä tähän kämppään maksamaan vuokraa kahden edestä minun huidellessa jossain toisella puolen maailmaa :-D Olen rehellisesti sanoen kateellinen kaikille au paireille, vaikka tiedän etten välttämättä itse koskaan edes haluaisi lähteä au pairiksi, ja muille tällä hetkellä ulkomailla reissaaville henkilöille. Tätäkin ajatusta tietenkin lohduttaa se, että mulla on mahdollisuus lähteä vaikka opiskeluvaihtoon ja ulkomaille muutenkin.

Siinä oli meikäläisen mietteitä välivuodestani! Pitäisi totta kai olla tyytyväinen siihen - ja olenkin - että on edes jokin idea siitä, mitä haluaa tulevaisuudelta, mutta välillä se tahtoo unohtua. Välillä tuntuu siltä, että tämä vaihe on loputon eikä elämäni muutu enää koskaan kivaksi. Onneksi kevään koittaessa alkoi nähdä asioita kirkkaammassa valossa kuin talvella. Talvi on muutenkin vähän petollista aikaa miettiä yhtään mitään syvällistä ja vähänkään negatiivista, kun sinne sitten helposti vajoaa ja jää murehtimaan kaikkia mitättömiä juttuja. Positiivista tässä on se, että tämä nimenomaan on vain välivaihe, joka on jo loppusuoralla. Minä siis todellakin menen sillä asenteella, että kouluun pääsen. Muuten hyppään Kuokkalan sillalta alas....

Te välivuoden viettäneet/viettävät, kuulisin mielelläni kokemuksianne ja ajatuksianne! Samaistuitteko joihinkin asioihin?

14 comments:

  1. Tää on melkein kuin lukisi omasta elämästään. Ite jäin ilman korkeakoulupaikkaa viime syksynä ja alotin opiskelun opistotasolla, mutta kyllä se silti tuntui (tai tuntuu) siltä etten tee mitään. Hirveet paineet saada opiskelupaikka (ja kesätyöpaikka!) tänä vuonna, koska ei mulla ole /mitään käsitystä/, mitä teen, jos en sellaista saa. Huoh. Kudos for you, though.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi harmi :-( Nämä paineet on kyllä ihan kamalia, porukatkaan ei välillä sisäistä sitä, että nykyään töiden saaminen on paljon hankalampaa ja erilainen prosessi kuin silloin kuin he olivat nuoria ":D" Itselläkin hajoaa pää lopullisesti jo pelkästä ajatuksesta, etten kouluun pääsiskään ja pitää taas vuosi olla tekemättä mitään ja stressailla työnhausta... :|

      Tosi paljon tsemppiä sulle!

      Delete
    2. Kiitos! Tsemppiä myös sulle! Onneks tässä ollaan vielä nuoria ^^

      Delete
  2. Oon viettänyt puolikkaan välivuoden pari vuotta sitten kun valmistuin lukiosta keväällä ja lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi tammikuussa. Etenkin kesällä oli tosi jees olla ilman mitään (taisin tehdä parin viikon pätkän mansikanpoimintaa) ja chillailla, samoin alkusyksystä. Sitten iski ahdistus, että ei helvetti ei ole rahaa mihinkään (kiitos 5kk karenssi), ei ole kavereita jne - vaikka olen itsekin kotona viihtyvä erakko! Onneksi kuitenkin lokakuussa aloitin lyhyen parisuhteen, joka edes vähän pelasti.

    Tsemppiä kouluun hakemisessa ja kesätöiden saamisessa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep tuo on ihan kamala tunne! Hirveä stressi rahasta, etenkin kun oli se karenssi, stressi työttömyydestä ja sitten vielä se kaverittomuus :-D Ai kamala...

      Kiitos paljon <3

      Delete
  3. Minäkin oon hyvinkin pitkälti samoilla linjoilla sun kaa! Itsekin jäin lukion jälkeen ilman "oikeaa" opiskelupaikkaa, ja vietin vuoden kansanopistossa. Sinänsä ei kyllä tylsää ehtinyt tulla mutta rahaa paloi sitäkin enemmän :-D Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä että välivuosi kannatti ja kasvatti paljon! Nyt ammattikorkeassa kohta vuoden lusittuani olen kyllä sitä mieltä, ettei musta olisi ollut tähän silloin heti lukion jälkeen, se vuoden kasvaminen ja itsenäistyminen siinä välissä "valmensi" jotenkin tosi hyvin ja huomaamatta - korkeakouluopiskelu on kuitenkin ainakin omalla kohdallani ollut niin erilaista verrattuna lukioon!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No se on kyllä totta, siinä mielessä tämä välivuosi on ollut erittäin hyvä! En välttämättä halua edes ajatella millaista meininki olisi nyt jos olisinkin päässyt sisään :--D olisi kyseessä sitten ollut se psyka tai ala johon nyt hain.

      Delete
  4. Mä kans hain psykologiaa opiskelemaan heti lukion jälkeen Jyväskylän yliopistoon. Mulla oli yliopisto _se_ainoa_ vaihtoehto missä opiskella, koska lukutoukka jne. Enkä muille paikkakunnille halunnut, kun oli jo vuoden elänyt jonkinasteisessa etäsuhteessa ja halusi jo toisen kanssa saman katon alle... Mutta siis se on kauhea stressi, kun ensin paahdat yo-kokeita varten monta kuukautta ja heti perään alat pusertaa noita pääsykoeaineistoja opetellen nippelitietoa ulkoa, huh. Ja sit mulle nousi tietysti kuume pääsykoepäivänä... :S Varmaan kävin jo niin ylikierroksilla, että kroppa pisti hanttiin. Enkä tietty päässy sisään yliopistoon ekalla yrittämällä, mikä oli ihan maailman loppu aluksi ja tunsin epäonnistuneeni totaalisesti ihmisenä. Ja ymmärrän tuon yksinäisyyden tunteen, mulla oli kyllä kavereita samalla paikkakunnalla, mutta kaikki oli töissä tai koulussa, kun itse olin työttömänä, eikä uusia ihmisiä oikein tapaa missään... Ja sit tuli itselleen ihan se hupaisa itsesääli että "yhyy oon ihan kakka kun kaikki muut tekee jotain produktiivista ja mä en pääse ikinä mihinkään kouluun saatika töihin"... Tosi rakentavaa ja eteenpäin vievää ajattelua :D
    Mut jälkeenpäin ajatellen välivuosi oli tosi hyvä, koska jouduin sietämään sitä, ettei asiat mee aina yks yhteen ja sain oikeasti aikaa miettiä että mitä _haluan_ eikä niin että mihin _pitäis_ hakea! :D Ja että on todellakin ok hakea myös muualle kuin yliopistoon, koska ylipäätään kaikkea ei voi opiskella siellä. Seuraavana keväänä pääsinkin sitten niihin kahteen paikkaan, joihin olin ensisijaisesti hakenut. Oli takana pohdintaa opiskelupaikkojen suhteen, (sisäistä) motivaatiota, aikaa ja jaksamista ihan eri tavalla kuin abikeväänä! :) Eli itse en tehnyt myöskään käytännössä mitään hienoa välivuotena, en matkustellet tai ollut töissä, mutta koen sen olleen mulle just semmoista itsetutkiskelun ja akkujen lataamisen aikaa, mikä teki kyllä hyvää tällaiselle hikipinkoilijalle... :)
    Ps. Sun uus hiusväri sen vaalennuspesun jälkeen on niin cool! 8)
    Pps. En muistanut vastata joskus silloin aiemmin sun kommenttiin, kun sanoit että tulkaa käymään. Mutta kiitos kutsusta! Voitais tulla vaikka sitten kylään, kun sinä ja Petteri ootte saaneet muutettua uuteen kotiin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaapa tutulta! :-D Mulla se meni keväänä vähän niin, että en jaksanut niihin pääsykokeisiinkaan kunnolla lukea, joten jo kokeisiin mennessä tiesin, että tämä tulee olemaan semmoinen "no käynpäs katsastamassa tämän kokeen" ja sitten odotin koko kesän että voin ilmottautua sinne avoimeen. Ja voih, täälläkin on ryvetty aika paljon tuossa itsesäälissä ::D se on siis ihan jotain järkyttävää. Itse tiedostaa koko ajan sen olevan typerää ja aiheetonta mutta silti sitä vaan hokee koko ajan.

      Välillä pakostakin ajatteli/ajattelee niin, että välivuosi/välivuodet on semmoista kokemuksien keräämisen aikaa, että jos et just silloin matkustele tai toteuta unelmiasi niin sitten et ehdi enää koskaan tehdä sitä JOTAIN, koska seuraavaksi menet kouluun ja sitten heti töihin ja ehkä joku kersakin pitää pyöräyttää siinä välissä ja sitten oletkin jo keski-ikäinen etkä ole ehtinyt tehdä mitään :-D Kuulostipa karulta kun sen kirjoittaa, mutta itse olen pakostakin ajatellut noin...

      Itsekin olen pitänyt välivuotta tosi hyvänä juttuna, vaikka sainkin kaiken kuulostamaan kamalan negatiiviselta :-D ehkä ne puolet vain näkee helpommin.

      Kiitos paljon :-) Ja tulkaa ihmeessä, me vaadimme sitä!!

      Delete
    2. Aamen haha :D

      Onneksi kokemuksia ehtii saada myös vaikka opiskelisi tai olisi töissä, ja noiden ansiosta on itse tullutkin koettua ja tehtyä kaikenlaista. Väkisinkin niin käy, kun tapaa ja tutustuu uusiin ihmisiin, joutuu uusiin tilanteisiin, kokeilee uusia asioita ja joutuu välillä menee oman mukavuusalueen ulkopuolelle, missä sitä kasvua tapahtuu. Ja esim. opintolainalla voipi reissata jos niikseen tulee :'D Tai lähteä sinne vaihtoon.
      Säkin oot kuitenkin nuori, hyvin ehdit tehdä vaikka ja mitä - jos siis haluat. Ei pitäisi kuitenkaan joutua suorittaa mitään tai tehdä "sitä jotain", jotta voisi olla eheä ja, no, yksinkertaisesti tyytyväinen ja onnellinen! :) (t. viisas melkein 24-v, moro!)

      Kyllähän välivuosi on rankka, ja varsinkin kun tulee paineet tulevaisuutta ajatellen, erityisesti näin kouluun hakeutumisen aikaan keväällä, kulminoituu kaikki negatiiviset fiilikset. Uskon kyllä ihan täysin, että välivuosi on sulle tehnyt hyvää ja antaa ihan erilaiset eväät nyt pääsykokeisiin, tsemppiä niihin! :)

      Uu no jos oikein vaaditaankin nii sit on kyl tultava...!! :D Eli palataan asian äärelle piakoin 8)

      Delete
  5. Mäkin vietin lukion jälkeen välivuoden, en vaan jaksanut päntätä eläinlääkiksen pääsykokeisiin niin paljon kuin olisi pitänyt ja ajattelin kanssa, että käyn nyt katsomassa millainen se koe on. Ja ihan helvetin vaikeahan se oli. :D Sinänsä harmittaa, kun silloin olisi ehkä voinut olla vielä joitain asioita muistissa, joista olisi sitten ollut hyötyä siellä pääsykokeissa...

    Muutin syksyllä vihdoin ihan virallisesti pois kotoa, Lassen kanssa saman kanton alle ja olin töissä koko välivuoden, ja me oltiin kuukausi Kaakkois-Aasiassakin, mikä oli varmaan vuoden paras juttu, vaikka mä en oikeasti edes ole mikään maailmanmatkaaja (Lasse sitten sitäkin enemmän).

    Stressasin työjutuista ihan kamalasti koko ajan ja muutenkin olin koko ajan ihan mieli maassa, laihduin ja hiukset tippui päästä, ja siinä vaiheessa kun piti alkaa päntätä uudestaan niihin pääsykokeisiin, käydä samalla töissä ja valmennuskurssilla, oli jo pinna aika kireällä. En sitten vieläkään päässyt sinne eläinlääkikseen, mutta kahteen muuhun yliopistoon kylläkin. Sitäkin sitten piti pähkäillä koko kesä, että kumman paikan otan vastaan. En kyllä vieläkään tiedä oliko oikea valinta, mutta jos ne paperit nyt sais tuolta... Se kesä ennen koulun alkua oli kyllä kiva, kun sai tehdä vähän vähemmän töitä, eikä enää tarvinnut stressata niin kamalasti kaikesta. Mutta joo, ei ollut kyllä mullakaan mikään unelmien välivuosi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No höh :(( Harmittaa, kun monilla välivuodet menee stressatessa tai yksinäisyydessä... Mutta hyvä, että pääsit(te) välillä vaihtamaan maisemaakin!

      Huhhuh, voin kuvitella tuon tunteen, kun on pitänyt venyä joka paikkaan. Mulla ei varmaan kantti kestäis, sen takia olenkin tällä hetkellä jopa ihan tyytyväinen, etten töissä ole, koska haluan panostaa täysillä siihen kokeeseen. Mutta se kesä sitten stressaa sitäkin enemmän ja se, pääsenkö kouluun ollenkaan... :-D

      Delete
  6. Moikka,

    olen sua jonkin verran vanhempi, ja voin kokemuksen nojalla sanoa että ELÄ HÄTTÄILE. Ymmärrän, että se ei noin vaan onnistu, mutta mitä yliopisto-opintoihin tulee, seuraava seikka on mielestäni aika tärkeä huomioida: yliopistossa opiskelu vaatii ihan omanlaiseensa ajattelutapaan virittäytymistä (ei käy hetkessä) ja etenkin humanistisilla ja yhteiskunnallisilla aloilla se myös muuttaa omaa maailmankuvaa yllättävänkin paljon. Riippuu toki vähän siitä mitä opiskelee, mutta mä jopa väittäisin, että on ihan hyvä jos ei paukauta heti suoraan lukiosta niitä yliopisto-opintoja. Mä alotin yliopistossa sinä syksynä, kun olin täyttämässä 20, ja voisin sanoa, että vasta siinä 24-vuotiaana aloin saada opinnoista maksimaalisen hyödyn irti. Olen ollut vähän hitaasti kehittyvää sorttia, ja näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut ihan hyvin aloittaa opinnot vaikka vasta 24-vuotiaana. Olipa mulla yksi opiskelukaveri, joka aloitti 32-vuotiaana, ja hän oli oikein tyytyväinen siihen. Täytän nyt 28 ja valmistuin viime vuoden lopussa. Opiskelin siis 7 vuotta. Mulla ei ole vieläkään sen kummempaa työkokemusta yliopiston työharjoittelua lukuunottamatta, ja olen ollut valmistumisesta saakka työtön ja ihmetellyt mitäs nyt - vieläpä uudella paikkakunnalla ilman kavereita. Tai onhan niitä muutama, mutta tälleen haahuilijana on hyvin vaikea keksiä, missä ihmisiin tutustuisi. Mutta ehkä tämä tästä. Joka tapauksessa yliopisto oli antoisaa aikaa! Pidän peukkuja pääsykokeisiisi!

    -Silja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ensinnäkin iso kiitos kommentistasi! Oli kiva saada ihan uudenlaista näkökulmaa.

      Se on kyllä surullisen totta, että meitä painostetaan tekemään suuria päätöksiä näin nuorena ja sitten vasta muutaman opiskeluvuoden jälkeen saattaakin herätä siihen, että on aivan väärällä alalla. Hyvä tilanne se toki on niille, joilla on paljon töitä välivuosina eikä opintojen lykkääntyminen siinä mielessä tunnu maailmanlopulta, toisin kuin sitten minunkaltaisilleni "tyhjänpanttina" eläjille. Olen silti näiden kaikkien kommenttien ja omien pohdintojen myötä tullut siihen lopputulokseen, että välivuosi oli erittäin hyvä juttu! Välillä vaan tuntuu siltä, että elämässä olisi koko ajan kamala kiire, niinhän se vähän tuppaa nykyään olemaan. Toivon kovasti, että opinnot olisi alusta asti mieleisiä, eikä kummempia alanvaihtoja tarvitsisi suorittaa...

      Kiitos hurjasti tsempeistä, niitä tarvitaan :-)

      Delete