25 May 2016

HENNATUKKA KUUKAUDEN JÄLKEEN

Viikko sitten tuli kuluneeksi kuukausi hennalla värjäilystä, ja lupailinkin vähän päivitellä, millainen väri on nyt, vaikka toki olette hiuksia kuvista nähneet, mutta teen tämän nyt siitäkin huolimatta :-D Alla on luonnollisesti kuva lähtötilanteesta, joka on otettu samana päivänä hennailun jälkeen. Väri oli voimakas ja intensiivinen sekä mukavan luonnollinen; missään vaiheessa ei tullut sellaista "värikypäräfiilistä".
IMG_8577IMG_9582
En ole tässä kuukauden aikana värjännyt vielä edes tyveäni, koska se ei oman hiusvärini vaaleuden myötä kovin pahasti edes paista tuolta oranssin välistä. Olen tänä aikana käyttänyt kuvassa olevaa Color Maskia muutaman kerran, enkä silloinkaan kovin huolellisesti: olen vain lyntännyt sen päähän ja antanut vaikuttaa ehkä minuutin jos sitäkään. Punaisten hiusten kanssa käytin sekä sävytettä että shampoota, mutta tällä kertaa en nähnyt viimeiseksi mainitulle tarvetta. Yllätyin muuten miten tummaa tuo Copper loppujenlopuksi on. Se tuntuu jopa jäävän käsiin ripulin väriseksi paljon helpommin kuin aiemmin käyttämäni punainen Pepper sävyte. (mistä lie johtuu?)
IMG_9583IMG_9599
Tältä väri näyttää tänään. Markettiväreihin verrattuna väri on haalistunut - jos se siis edes sen kummemmin on - todella kauniisti ja luonnollisesti, eikä kuontalosta ole tullut semmoinen rumasti kulahtanut, tietänette mitä ajan takaa. Sävytteen käyttö ei tunnu enää niin pakkomielteiseltä kuin punaisen letin kanssa, koska mitä enemmän väri haalistuu, sitä luonnollisemmalta se (mielestäni) tulee näyttämään ja punaisella värillä pienikin haalistuminen tuntui miltei maailmanlopulta, koska se tosiaan haalistuu todella rumaksi, sehän on vain karu fakta.

Rehellisesti sanoen mun todellinen unelmanihan olisi olla aito "ginger", ja mulla itseasiassa onkin kaikki niin sanotut ainekset siihen vaalean punakkaa ja helposti kärähtävää ihoa sekä kesäpisamia myöten, mutta se tärkein eli hiusten väri vain puuttuu :-D Äiti on joskus sanonut, että mulla oli pienenä (siis varmaan silloin todella pienenä) aavistuksen oranssihtavat hiukset -  tai sitten olen nähnyt jotain toiveunta, että mulle on sanottu niin - ja että äidin isänisällä olisi kuulemma ollut punaiset hiukset, mutta kun geenit vaaditaan molemmilta vanhemmilta niin eihän sille sitten mitään voi!

Mutta tosiaan, oli ehkä elämäni parhaimpia päätöksiä värjätä hennalla. Vielä kun saisin aikaiseksi ostaa vaaleamman kulmavärin, joka sopisi hiusten sävyyn, niin hyvä tulee. Kuten monet ovatkin sanoneet, olen myös itse täysin sitä mieltä, että punaiset sävyt - ja etenkin tämä - sopii mulle tosi hyvin. Hennavärjäys-postauksessa mainitsinkin, etten koe enää minkäänlaista tarvetta palata markettiväreihin ja olen samaa mieltä edelleen!

24 May 2016

PIKAVISIITTI HELSINGISSÄ

Huhhuh, vihdoinkin kaikki pääsykokeet on ohi! Käväisin eilen tosiaan tuolla isolla kylällä, oli kieltämättä uskomattoman väsyttävä päivä. En ensinnäkään nukkunut sitä edeltävänä yönä kuin ehkä pari tuntia sellaista koiranunta. Tiedättehän tunteen, kun tiedostatte olevanne jollain tasolla hereillä, mutta samalla ajatukset sinkoilee unenomaisesti päässä ilman että oikeasti ajattelette ajattelevan niitä asioita. Mulla pyöri kaikki mahdolliset asiat pääsykoekirjallisuudesta päässä, ja jossain vaiheessa päähän juolahti myös USAn presidenttivaalit (oon ilmeisesti kattonu liikaa House of Cardsia), ihan ilman että päätin ajatella niitä, siis semmoista vähän niin kuin unta, kamalan hankala selittää! Ja sitten kävi niinkin klassisesti, että väsymys alkoi vihdoinkin hiipiä vartti ennen herätystä.
2016-05-23 11.27.52 1 2016-05-23 06.42.21 1
Aamulla ei oikein maistunut ruoka, junassa istuin selkä menosuuntaan ja voin pahoin (en ole ennen moisesta kärsinyt, joten vähän yllätti). Sokerit oli alhaalla mutta mikään ei maistunut, eli oli tosi skarppi olo juu... Hesaan päästyäni 11 maissa yritin oitis mennä syömään jotain ja lukemaan yhtä koekirjaa loppuun (jota en myöskään koskaan saanut loppuun). Ette uskokaan millaista kuvotusta tuo croissantti minussa aiheutti! :-D  Ajattelin kuitenkin että noh, mulla on tässä kolme tuntia aikaa yrittää syödä se. Onneksi olo jopa vähän koheni.

Itse koe alkoi vasta kahdelta ja kesti (onnekseni) neljä tuntia. Pidin kyseisestä kokeesta paljon enemmän kuin Jykylän toki se oli muutenkin tosi erilainen, vaikkakin essee ja yksi "onko väite tosi vai epätosi" -rastitustehtävä kauhistuttivat: kamalinta oli väärästä rastituksesta lähtevä piste. Olisihan sitä voinut tietenkin jättää rastittamatta ollessaan epävarma, mutta itse en uskaltanut jättää lottoamatta. Esseestä tuli mielestäni uskomattoman surkea, eikä edes sen takia, että aika olisi loppunut kesken, vaan en oikein saanut aiheesta mitään irti. Muut tehtävät menivät mielestäni ihan hyvin, muun muassa suomi-ugritehtävä oli oikein mukava, toivottavasti vieläpä ymmärsin sen oikein. Mutta joo, tälläkään kertaa ei jäänyt harmittamaan mitkään epäonnistumiset. Kokemuksena koe oli kuitenkin mukavampi kuin täällä.
2016-05-23 06.42.19 12016-05-24 01.13.56 1
Kokeen jälkeen mulla oli ensimmäistä kertaa koko päivänä jopa näläntunnetta, joten käväisin syömässä ja sittemmin nousin junaan ennen seitsemää. Jouduin odottelemaan toista junaa Tampereella reilun tunnin, joka venyikin loppujenlopuksi 1½ tuntiin, tyypillistä VR:ltä... En tiedä johtuiko oloni auringosta vai purkautuiko viimeisetkin stressit kokeen jälkeen, mutta olo oli kamalan kuumeinen. Oli tosi kiva napottaa viluissaan siinä pihalla, vaikka oli 23 astetta lämmintä, sisällä taas oli liian kuuma. Koskaan ei ole hyvä.

Tänään olen vähän väliä ajatellut, että "katson vielä yhden jakson House of Cardsia, sitten rupean lukemaan!!" Hah, tuntuu jännältä, kun ei tarvitse enää tehdä asian eteen mitään... Kolme kuukautta kului ihan älyttömän nopeasti. Oloni on helpottunut!

18 May 2016

RAY-BAN

IMG_9549IMG_9547
No eihän siinä mennytkään kuin puoli vuotta, ennen kuin sain hommattua uudet lasit, oli tosiaan tarkoitus hommailla näitä jo tammikuussa. Kävin vihdoin ja viimein pari viikkoa sitten näöntarkastuksessa ja olihan se näkö päässyt huonontumaan, kuten olin arvellut.

Uudet kakkulat kantavat nimeä Ray-Ban Clubmaster ja nyt jos joku miettii että miten jollain työttömällä on noin vain varaa pistää rahaa palamaan joihinkin rilleihin, niin hahaa, tilasin ne netistä ja säästin 100-200€. Instrussa nämä maksaa jo itse kehyksinä euroa vaille parisataa ja meikäläisen kaiken maailman rilliasetuksilla loppuhinta olisi varmaan ollut jotain 300-400€ väliltä. Kamalaa rahastusta... 
IMG_9543
Tilasin nämä viime viikolla LensWaylta ja koko hoito maksoi vain 170€! Näillä myös jopa näkee, joten ihan kelpo kaupat taisi olla. Toimitus oli nopeaa - nopeampaa kuin mistään silmälasiliikkeestä tilattuna, ainakin oman kokemuksen perusteella - joten suosittelen kyseistä lafkaa oikein lämpimästi! Itselläni ei ollut koskaan edes käynyt mielessä, että silmälaseja voi tilata netistä, kunnes luin asiasta yhdestä blogista, eli missä lie roskiksessa taas olenkaan elänyt.

Tykkään näistä ihan hemmetisti! Halusin ehdottomasti jotkut vähän kevyemmät kehykset, kun entiset alkoi tuntua jotenkin raskailta jo muutenkin vahvan meikin rinnalla tai päinvastoin ilman meikkiä. Onko kukaan tilannut lasejaan netistä?

17 May 2016

MIETTEITÄ PÄÄSYKOKEESTA (JA VÄHÄN ELÄMÄSTÄ MUUTENKIN)

IMG_9516IMG_9415
Pääsykokeet oli ja meni. Vähän jäi paskan maku suuhun, mutta samaan aikaan minua ei kuitenkaan harmita tai sureta. Olo on aika neutraali. Mitähän sanoisin itse kokeesta... Se oli itseasiassa jollain tasolla helppo, mutta siitäkään huolimatta en koe yhdenkään vastaukseni olleen tarpeeksi hyvä, ja nyt en edes vähättele suoritustani, vaan ihan oikeasti koen niin. Olen tuollaisissa koetilanteissa ihan uskomattoman alkukankea ja jumissa, ja vasta ehkä tunnin jälkeen ajatus alkaa juosta kunnolla, mutta silloin saattaakin olla jo liian myöhäistä.

Ensimmäistä tehtävää tein yli tunnin, mutta se jäi vähän vajaaksi, koska oli pakko aloittaa niistä neljästä tehtävästä jokin muukin kellon tikittäessä. Aikaa oli siis kolme tuntia, mikä ei tunnu millään riittävän minulle (nimimerkillä ylppäreissäkin kuusi tuntia tuntui liian lyhyeltä ajalta). Pieni häpeä kalvaa, kun mietin jonkun lukevan siellä niitä mun vastauksia ja seuraavaksi katsovan äidinkielen yo-tulostani. Huhhuijaa. Meinaan siis sitä, että olen lahjakas kirjoittaja, mutta jälkikäteen mietittynä ne kauheassa kiireessä huitaistut vastaukset kertoo kyllä ihan jotain muuta! Tiedostan moisen pohtimisen olevan turhaa, mutta mitä muutakaan tämmöisessä mielentilassa voi olettaa :-D
IMG_9513Ainoaksi ongelmaksi taitaa nousta juurikin tuo ajan käyttö ja jonkinasteinen hermoilu siitä. En esimerkiksi ehtinyt tehdä viimeistä tehtävää loppuun, jonka aloitin kun aikaa oli jäljellä vain 15 minuuttia :-( Olo oli kieltämättä kuin tuhoontuomitulla, kun yritin selostaa paperille jotain epätoivoista soopaa. Koen kaikkien tehtävien jääneen jotenkin kesken, kun en niitä ehtinyt lukemaan läpi uudestaan tai lisäilemään mitään ajatuksia. Tehtävät oli muutenkin soveltavia, joihin piti vastata suht pitkästi, eli ei ollut mitään lyhyitä ja mukavia "selitä tämän ja tämän asian merkitys muutamalla lauseella", monivalinnoista puhumattakaan.

Ehkä hieman "lohduttaa" se, että kokeessa oli nopean laskuni mukaan vain 30 henkilöä, joista ainakin viisi taisi lähteä ennen kuin ensimmäinen tunti oli kulunut (eli olivatko he kenties vain testaamassa koetta tms?). Meistä 30:sta siis valitaan kymmenen opiskelemaan, eli kai tässä on joitain mahkuja vielä... Oikeasti odotin meitä olevan jotain n. sata henkeä. Määrä kyllä todellakin yllätti, vaikka tiesinkin ettei suomen kieltä ja esim. psykologiaa voi oikein verrata tässä kontekstissa, kun viime keväänä psykan kokeissa oli tosiaan varmaan neljä isoa salia täynnä hakijoita :-D
IMG_9416
En jaksa sen kummemmin murehtia asiaa, mutta sanotaanko vaikka niin, etten todellakaan odota pääseväni sisään. Jos niin käy, olen onneni kukkuloilla! Seuraava murheeni onkin nyt ensi maanantaina oleva suomen kielen koe Helsingissä, jonka suhteen tunteeni ovat hyvin ristiriitaiset... En ole lukenut kaikkia sinne vaadittavia kirjoja, yksi niistä on semmoinen läpyskä, jonka ajattelin lukaista junamatkalla. Toinen puuttuvista opuksista on yli 300-sivuinen Kieltä kohti - jos sitä enää edes mistään saan - joka pitäisi nyt tässä viikossa huitaista. Aluksi todellakin ajattelin etten niin tee, koska panostin nimenomaan ensisijaisesti Jyväskylään ja kävisin vain katsastamassa Hesan kokeen, mutta koska tämänpäiväisestä jäi niin epävarma olo, en yksinkertaisesti vaan voi olla pänttäämättä Helsingin kokeeseen, kun takaraivossa jyskyttää ajatus entä jos en pääse minnekkään???

Jokin ihme juttu mua jollain tasolla sinne Hesaan vetäisi, johtunee varmaan siitä etten koe saaneeni Jykylältä mitään muuta kuin tämän ihanan asunnon, heh. Olen jo aikoja sitten tehnyt P:lle selväksi, että jos niinkin "paskasti" käy, että pääsen Helsingin yliopistoon Jykylän sijaan, niin minähän sitten myös lähden sinne. Ei sillä, että asiasta olisi jotain kinaa ollut, mutta eihän siitä ajatuksesta voi pitää, että kun on ensin asuttu yli vuosi yhdessä ja vieläpä hyvässä asunnossa, ja sitten joutuukin yhtäkkiä olemaan kaukosuhteessa ja ei edes tiedä miten kauan sitä tulisi kestämään. Kaikki menisi ihan uusiksi! Ajatus elämästä ilman toista siinä vierellä kauhistuttaa ja pelottaa (ja itkettää) minuakin ihan hirveästi. Sekin ahdistaa, että Helsingistä et opiskelijana välttämättä saa yksiötä ennen kuin olet lusinut solussa... Alusta astihan on ollut selvää, ettei P voi lähteä mukaan jos niin käy, mutta ei kai se auta kuin "seurata unelmiaan", joten hain siitä huolimatta.

Toki voisin pistää koko kokeen ranttaliksi ja varmistaa tulevaisuuteni Jyväskylässä, mutta taas toisaalta en koe voivani tehdä niin vain siksi, että voisin asua kivassa kämpässä avomiehen kanssa. Totta kai haluaisin niin olevan, mutta samalla haluaisin jo edetä tässä elämässä enkä möllöttää toista vuotta tyhjänpanttina (jos siis kävisi niin, että pääsisin vain Helsinkiin ja joutuisin miettimään otanko paikan vastaan vai en). Summa summarum: minua pelottaa panostaa Helsingin kokeeseen, mutta samalla en uskalla olla tekemättä sitä toisen välivuoden pelossa. Ristus sentään....

Tällaisia mietteitä näin maanantaiyönä, hirveän vaikeaa selittää joitain juttuja, pahoitteluni mahdollisesta sekavuudesta!

11 May 2016

HALUSIN VASTATA TEILLE LISÄÄ

Eli viimeistä viedään! Ensimmäisen pätkän voit katsoa tästä.

10 May 2016

KUVARYÖPPY

IMG_90182016-05-06 05.03.38 1IMG_8920IMG_9035IMG_8995IMG_8677IMG_8761IMG_8680IMG_9341IMG_9032IMG_8661IMG_9337IMG_8824IMG_8817IMG_8766IMG_8828IMG_8923IMG_9036
Kesä pääsi melkoisesti yllättämään, kun yhtäkkiä mittarin lukemat olikin yli +20. Sen kunniaksi korkattiin viime viikolla ensimmäiset puistokaljat - mansikoiden kera. Ollaan käyty muutamana päivänä puistossa ihan vain lukemassa. Koen lukemisen mielekkäämmäksi ulkona kuin neljän seinän sisällä, vaikka papereita ja sivuja saakin ronklata jatkuvasti tuulenpuuskien takia. Ehdin polttaa niskanikin ensimmäisinä "hellepäivinä".

Ollaan syöty useasti parvekkeella ja juotu vettä viinilaseista, koska siitä tulee siisti ja arvokas fiilis. Käytiin muutama viikko sitten luovuttamassa verta, mikä oli minulle (vasta) toinen kerta - vihdoinkin!! kylläpä rimmasi. Ensimmäisen kerran luovutin jo kesällä 2014, mutta muutamien lävistyksien ja tatuointien takia seuraava kerta on aina vain venynyt ja venynyt. Tällä kertaa sain pussinkin täyteen, ensimmäisellä kerralla rupesi vähän huikomaan... syytän hellettäSiitä tulee kyllä ihan uskomattoman hyvä fiilis, kun tietää auttavansa.

Lainasin kirjastosta koko ykköskauden verran Kotikatua, joka on siis vuodelta 95-96. Voitteko kuvitella?? Katsoin sitä 2000-luvun alusta lähtien melkein loppuun saakka äidin kanssa, ja nyt päätin haluta kokea nostalgiaa. Ehkä tajuan siitä sarjasta muutenkin vähän enemmän nyt parikymppisenä... Kirjaston poistomyynnistä haalittiin muutamat luettavat kirjahyllyyn, joka on jo ihan täynnä. Uolevikin oli meillä hoidossa.

Pääsykokeisiin on kuusi päivää ja mitä mä teen? Pakenin just olkkarista "pitäisi tehdä postaus" -tekosyyn varjolla. Katotaan niin oon tuossa parin kuukauden päästä täällä itkemässä miten en päässytkään sisään, hah! No, ehkä menen nyt kuitenkin jatkamaan...

9 May 2016

HALUSIN VASTATA TEILLE JOTAIN

Päätin repäistä ja tein videon. Nämä tulee siis kahdessa osassa, koska en usko kenenkään jaksavan katsoa 30 minuutin verran löpinöitäni putkeen... Kiitos kaikille kysymyksistä näin etukäteen, toivottavasti video(t) eivät ole aivan kamalaa katsottavaa!

6 May 2016

VAPPU KUVINA

IMG_8710IMG_87462016-04-30 09.24.08 1IMG_8696IMG_8734IMG_8742IMG_8733IMG_8729IMG_8708Nimiäisiä2IMG_8744

Vappu meni normaaliin tapaan leppoisasti, siksi siitä ei olekaan mitään maagista kerrottavaa, joten kuvat puhukoon puolestaan! Aattona vietettiin serkkuni tytöntyllerön nimiäisiä ja illalla käytiin vielä käppäilemässä ja katsomassa keskustan meininkejä. Ostin siiderin ja mässytin sipsiä sen kera lakki päässä sohvalla telkkaria möllöttäen. Meneeköhän seuraava vappu jo kenties haalareissa...

4 May 2016

HUHTIKUUN SUOSIKIT

Täällä minä olen! Kaksi viikkoa hujahti ohi kummallisen nopeasti, ja me ollaan nyt lymyilty täällä uudessa asunnossa reilun viikon verran ja vasta nyt (!!) saimme netin tänne. Maanantainahan laajakaista jo aukesi, mutta piti tilata vielä uusi modeemi, kun entinen ei jostain syystä pelittänytkään täällä. Oli kieltämättä omituinen viikko ilman nettiä, kamalaa sanoa näin :-D Onneksi oli sentään puhelimen 3G ja telkkari.

Tauon jälkeen voisin jatkaa huhtikuun suosikeilla, joita kertyi muutama:
IMG_8950
Kaksi (2) paria korviksia. Hopeiset ristit tilasin jo jokin aika sitten eBaysta, taisi maksaa jopa alle euron, tai vähän yli. Ehdottomasti uudet lempparikorvikset! Rihkamaahan ne toki on, eli korvat ei pitkäkestoista käyttöä kerrallaan kestä, mutta ihanat ne on silti. Kultaiset auringot löysin uudesta H&M:stä, joka avattiin viime viikolla (Homen kera!) Korviksien mukana tuli myös samalla auringolla varustettu sormus.
IMG_8959
Ja H&M linjalla jatketaan, nimittäin bodylla! Vihdoinkin raaskin ostaa tällaisen, kun viime perjantaina oli tämä clubilaisten -20% aamushoppailu. Tämä on kyllä ihan uskomattoman ihana ja miellyttävä päällä - ja kaiken lisäksi hyvännäköinen, vaikka itse sanonkin.
IMG_8953
Uudesta H&M Homesta lähti mukaan tämmöinen nätti lyhty. Ajattelin sitä ostaessa et hei, oispa kiva jättää tuo lyhty yöksi palamaan, olisi ah niin tunnelmallista ja vaikka mitä, mutta todellisuudessa en voinut nukkua rauhassa miettiessäni mahdollista tulipaloa (?? :-D) mikä nyt olisi tuon kanssa vähän epätodennköisempi kuin pelkän tuikun kanssa...
IMG_8967
Henna ja paplarit! Olen niin tyytyväinen tähän hiusväriin, ettei mitään järkeä! Jäljelle jääneestä hennasta voinee värjätä vielä ainakin tyven. Väri sopii minulle ehkä kaikista maailman punaisista parhaiten! Paplareita olen myös käyttänyt suht aktiivisesti, en vain harmikseni voi nukkua ne päässä, jolloin lopputulos olisi parempi kuin parin tunnin jälkeen.. Pitäisi ostaa vielä muotovaahto, niin hiukset pysyisi muodossaan vähän pidempään. Pääasia että saa edes vähän jotain muotoa.

Siinäpä ne suosikit tällä kertaa! Huhtikuu oli odottamisen, stressaamisen ja pakkaamisen kuukausi, nimenomaan sen muuton suhteen. Seuraava stressinaihe, tai voisiko sanoa että vielä se viimeinen stressinaihe, onkin ne pääsykokeet, joihin on (vain) huikeat 12 päivää. Hermoja raastavaa, suoraan sanoen. Toisaalta olen iloinen siitä, että jäljellä on enää vain pari viikkoa, onpahan pian sekin ohi.

Mutta no, tästä onkin hyvä jatkaa, mulla on hirveästi kuvia ja joitain postauksia odottamassa... Kysymyksiinkin vastailin jo ja pistän postauksen ulos tässä lähipäivinä. Aurinkoista toukokuuta kaikille, näin vähän jälkikäteen!