29 August 2016

KUKKAMEKKO

IMG_0134asukuvia 22 + muutaIMG_0133
Mekko UFF // korut eBay // vyö ja kengät kirpparilta

Olin eräs päivä matkalla ruokakauppaan ja yhtäkkiä jostain kumman syystä eksyinkin UFFiin. Jo jokin aika sitten hurahadin "mummomaisiin", polvipituisiin - pidemmätkin kelpuutan - mekkoihin, enkä enää oikein lämpene reisipituisille, etenkin skater-tyylisille hameille - riippuen toki vähän hameesta tai mekosta. Kyllä ne siis vielä menee, mutta mieluummin pukeudun pidempiin helmoihin. UFFilta näitä rytkyjä löytyykin oikein mielin määrin ja siellä niitä himoissani mekonkuvat silmilläni hiplailin.

Puolen tunnin tuskailun jälkeen läksin liikkeestä tämä ihanan syksyinen mekko ylläni. Kyllä, kävin vaihtamassa sen päälleni oston jälkeen ja marssin oikein mielissäni kauppaan. Mekko näyttää olevan alunperin Seppälästä, mutta jotenkin tuollaiset mekot vaan näyttää paremmilta kirpparilla kuin vaateliikkeessä kalliimmalla hinnalla varustettuina - ajatteleeko kukaan muu näin?? Vaaterekkiäni hallitseva väri, eli tässä tapauksessa musta, alkaa olla pian menneen talven lumia... Ei kyllä haittaa yhtään.

[x]parveke on hyödyllinen kuvauspaikka kun et jaksa ulostautua kotoa.

28 August 2016

ELOKUUSSA...

Elokuu vetelee viimeisiään, joten on aika käydä kuun tapahtumia läpi. Elokuun ollessa viimeinen kesäkuukausi, on pakko samalla miettiä millainen koko kesä oikeastaan edes oli. Alkukesä meni luonnollisesti pääsykokeista stressaamiseen ja tulosten odotteluun, heinäkuusta eteenpäin odotinkin vain koulujen alkamista. Kesä ei oikein tuntunut kunnon kesältä: en käynyt esimerkiksi yksilläkään festareilla, mikä tuntui myös minusta hyvin oudolta. Toisaalta tarjonta ei oikein houkutellut juuri millään festarilla. En käynyt uimassa, kelitkin tuntuivat olleen pitkälti pelkkää sadetta. Kesä meni minulta kirjaimellisesti "vähän ohi".

No, kuitenkin, elokuussa....
2016-08-13 12.16.26 1
Suoritin autokoulun vihdoinkin loppuun, eli kävin syventävän vaiheen! Seuraavan kerran sitten 15 vuoden päästä, toivottavasti vuodet kuluvat hitaasti.
Saimme P:n porukoilta auton lainaan heidän lomansa ajaksi, emmekä käyneet keskustassa kahteen vikkoon, koska ajoimme aina Prismaan kauppaan.
Uolevi yritti purra minua VAIN kaksi kertaa.
Olin aivan syysfiiliksissä! Kesälle on todellakin sanottu jo heipat.
Polttelin ensimmäiset kynttilät ja tällä mallilla jatketaankin sitten ensi kevääseen saakka.
Hermostuin Uolevin karvoista joka paikassa. Nämä ovat näitä ristiriitaisia hetkiä elämässä, kun haluaisit kissan muttet kestä sitä karvan määrää. Toki Uolevi on paljon karvaisempi kuin esimerksiksi maatiaiskissat.
Dyykkasimme ruokaa ensimmäistä kertaa, eikä homma todellakaan jäänyt siihen.
2016-08-25 09.59.16 12016-08-11 11.39.32 12016-08-18 09.51.46 2
Juhlittiin häitä ihanassa miljöössä.
Myytin meidän sohva ja olkkarin jäätävän kokoinen matto, eli telkkaria katsottiin hetki lattialta käsin.
Ajoimme yöllä pilkkopimeässä hakemaan Äänekoskelta, Jumalan selän taakaa, keskeltä ei mitään, Tori.filtä löytämäämme uutta mattoa.
Sain kameran takaisin käyttööni.
Rupesin katsomaan Modernia perhettä Netflixistä ja sain P:n mukaan psykoosiin.
Kävin kesän ensimmäisellä ja samalla viimeisellä keikalla. Nightwishin keikka, jota olin odottanut joulukuusta saakka, oli aivan mahtava ja spektaakkelimainen, niin musiikillisesti kuin kokonaisuutenakin, liekkeineen, tehosteineen ja kaikkineen. Edessäni vain sattui seisomaan kolme yli 180 cm pituista kaappiukkoa, joten en nähnyt koko keikalla oikein mitään :'( Itkuhan siinä tuli, mutta kappas vaan: milloinpa minulle ei tulisi!? Parempi onni ensi kerralla.
2016-08-21 12.54.42 1
2016-08-12 04.48.09 12016-08-11 11.39.31 1
Join yhden (1) lasin viiniä.
Ostin kirpparilta soppakulhon kokoisen teekupin ja samaa sarjaa olevan lautasen. En juo teetä enää mistään muusta kupista enkä asettele leipiäni enää millekkään muulle lautaselle. Piste.
Rupesin tekemään pitkästä aikaa smoothieita! Nam!
Hiukseni ovat kasvaneet aivan järkyttävän nopeasti. Siis ihan oikeasti, kuukaudessa-parissa pituutta näyttää tulleen melkein viisi senttiä :-D Tai siltä ainakin tuntuu, en oikeasti tiedä senttimääristä mitään. Myöskin kynnet ovat pysyneet hyvin vahvoina. Kiitos sinkkitabletit!
Löysin kirpparilta Harry Potter-silmälasikotelon #fangirl.
2016-08-24 08.46.48 12016-08-13 10.47.43 1
2016-08-12 03.45.06 1 Käytin pitkästä aikaa piilareita, juurikin aikaisemmin mainitun keikan takia. Koska niissä on vanhat vahvuudet, jotka ovat hitusen huonommat kuin nykyiset, ajoin autolla toinen silmä sumeana. Siinä vähän pelotti itteäänkin. Khehehe.
Ajoin maantien ohituskaistalla 140 km/h ja ohitin kaksi isoa rekkaa. Saavutukset Elämässäni - kirjoittanut Hanna.
Päätin rueta pienelle lihotuskuurille. Olen syönyt viime aikoina liian vähän ja huonosti ja se alkaa näkyä kropassakin. Aiheesta lisää kenties myöhemmin.
Tajusin että Snapchatin My storyni näkyivät vain kavereilleni, joten vähän nolona muutin asetuksista ne kaikkien näkyville. Anteeksi!
Uolevi kusi meidän sänkyyn ja minä vieläpä melkein istuin kyseisen lätäkön päälle. Siinä meni petari roskiin! Uolevi myöskin kusaisi juuri minun puolelleni, oliko tämä siis jokin henkilökohtainen kosto jostain...?
Löysin "Tuhoa tämä kirja" -kirjan Suomalaisesta kirjakaupasta. Liimasin kirjaan jo Chiquita banaanin tarran ja sylkäisin teet sivulle (sovelsin koska en juo kahvia).
Haettiin myös uusi sohva!
2016-08-25 02.46.07 12016-08-23 05.44.22 1
Mukavaa (pian starttaavaa) syyskuuta kaikille näin etukäteen!  Toivotan onnet vielä niille, joilla koulu alkaa vasta nyt! :-) Lupailin jo heinäkuussa tekeväni sitä asuntopostausta, mutta jätin sen suosiolla tuonnemaksi, kun ruettiin myymään sitä mattoa ja sohvaa. Yritän toteuttaa sen siis piakkoin!

22 August 2016

PALUU KOULUNPENKILLE

Mulla starttaa tänään viimeinen kokonainen lomaviikko, aika jännittävää... Olen odottanut koulujen alkua kuin kuuta nousevaa heinäkuun alusta asti, ja vihdoinkin se koittaa! Vaikka olenkin hyvin innoissani, tappelen samalla monien ajatusten kanssa: osaanko enää opiskella? Saanko yhtään kavereita? Osaanko ilmoittautua oikeille kursseille?

Koulujen alkaminen on aina ollut mielestäni verrattavissa uuteen vuoteen, tulee pakostakin sellainen fiilis että elämässä koittaa "uusi alku". Tässä tilanteessa tunne on tietenkin paljon vahvempi! Päätin koota tähän kymmenisen juttua / tavoitetta, jotka olisi hyvä muistaa tuolla koulumaailmassa - tai joita voisi puolestaan yrittää saavuttaa - ihan oman hyvinvointinsakin takia:

1. Osallistu niin moneen tapahtumaan kuin suinkin jaksat
Introverttina ja epäbilettäjänä tulee varmasti jossain vaiheessa se seinä vastaan, ja sitä haluaisi vain jäädä kotiin makaamaan. Pitää nyt kuitenkin yrittää jaksaa tässä alussa pyöriä vähän kaikkialla, jotta tutustuisi muihin ja saisi niitä kavereitakin. Maailmanloppu se ei kuitenkaan ole vaikkei aina jaksaisikaan, älä siis häpeä jos mielesi tekee lähteä kotiin kesken kaiken hulinan kellon lyödessä 18.

2. Kuljeta vesipulloa mukana kaikkialla
Tai yritä edes, ja opettele juomaan sitä vettä... Vedenjuonti on ihan uskomattoman vaikeaa, ainakin minulle. Jos meinasin jaksaa opiskella - ja siinä samalla myös elää - pitäisi oppia juomaan vettä säännöllisin väliajoin. Turhan usein huomaan valittelevani väsymystä ja päänsärkyjä, joskus olen jo nestehukan partaalla, koska kappas vain, olen unohtanut juoda!
IMG_0100
3. Juo baarissa muutakin kuin alkoholia
Edellisessä mainittu vesi pätee tähän aika hyvin. Näitä paardeja kun varmaan tulee olemaan aika paljon alkuun, eikä krooninen krapula olotilana oikein houkuttele.

4. Hyödynnä korkeakoululiikunnan palvelut
Olen jo vähän näitä palveluita tutkinut ja olen ymmärtänyt, että esimerkiksi palloiluvuorot ja ryhmäliikunnat olisi vain ~40€ luokkaa per lukukausi. Kuntosalista en ole vielä ihan varma, opiskelijakortti siihen ainakin vaaditaan, mutta hinnoista en ole toistaiseksi löytänyt mitään. Kannattaa joka tapauksessa hyödyntää.
IMG_0107
5. Syö sitä kouluruokaa niin että napa ruskaa
Elämä tulee niiiin paljon halvemmaksi, kun syön koulussa tarjottavan halvan aterian ja P vääntää itselleen kotona ison satsin esimerkiksi makaroonilaatikkoa, jota syö melkein viikon. Kukkaro kiittää, aamen.

6. Opiskele ahkerasti (jotta pääsisit joskus (ehkä) vaihtoon)
Olen pyöritellyt päässäni vakavasti ajatusta vaihtoon lähtemistä. Sellaiset 3-6 kuukautta voisi olla minulle ihan hyvä aika, en usko että jaksaisin saati haluaisin olla pidempään pois kotoa. Vaihtoon luonnollisesti vaaditaan tietty opintopistemäärä ja arvosanojenkin tulisi olla mallillaan. Tietenkin olisi kiva jos opinnot sujuisi suht hyvin ilman vaihtosuunnitelmiakin.
IMG_0111
7. ...älä kuitenkaan rehki ja / tai haali liikaa opiskeltavaa
Järki olisi hyvä pitää taskussa mukana, ja armollisuus siinä toisessa. Haluan myös elää elämääni opiskelujen ohella, enkä hukkua tenttikirjoihin. Sinulla kun Hanna ei ole mikään kiire niiden opintojen kanssa, vaikka yhteiskunnan ja Kelan mielestä ehkä onkin (edit: taitaa sittenkin tulla entistä kovempi kiire, kiitos lakiuudistuksen ja tukikuukausien vähenemisen ":-)" ).

8. Tee mielekkäitä aamupaloja
Vaikka sitten edellisenä iltana valmiiksi, jos aamulla ei onnistu. Päivä lähtenee paremmin käyntiin kun on mutustanut jotain muutakin kuin kuivaa leipää.
IMG_0104
9. Osallistu ainejärjestön toimintaan
Mä olen aina ollut sellainen vastuunvälttelijä. En ole koskaan ollut tutori, isonen, oppilaskunnanjäsen tai vastaava. Nyt haluaisin kokeilla osallistua jonkin järjestön toimintaan - jos siis uskallan.

10. Naatiskele, elä stressaa liikoja!
Ota nyt se ilo irti kun sisälle asti pääsit! Tutustu, kysy, kyseenalaista, opi ja koe! Jee!

Jos ei muut niin ainakin viimeinen vinkki koskee teitä kaikkia, vaikka jotkut teistä opiskelijoita ennestään olisikin! 

19 August 2016

VANHOJA TEKSTIPÄTKIÄ & BLOGIVUODET

Rakas blogini täyttää huomenna viisi vuotta. VIISI !! Tämän kunniaksi Nightwish vetää huomenna mahtikeikan Himoksella ;-) hahhah. Kuten otsikko jo kertookin, postaan julkaisemattomia - tai puolestaan jo julkaistua, mutta jälkikäteen piilotettua, en aina itsekään muista kumpia ne mahtaa olla - tekstipätkiä vuosilta 2012-14. Olen poistanut alkupään postauksia aika rankalla kädellä... En viitsi ottaa mukaan vuosia -15 ja -16, koska niistä ei ole niin kauan aikaa. Samaan syssyyn jaan mietteitä blogivuosistani ja tänne kirjoittelusta noin yleisestikin. Ja koska kesää on vielä jäljellä, vaikkei siltä tällä sateella ole tuntunut, saatte nauttia naamastani kuudelta kesältä!
Konfirmaatio&juhlat 17.7
Aloitamme siis kesästä 2011, ja kuten huomata saattaa, minulla on risti kaulassa ja ruusu kädessä, eli olin juuri saanut naimaluvan! Elokuussa syntyi ajatus blogista, syy oli se perinteinen "luin ennestään monia blogeja ja halusin kokeilla!" Nimi Slip of the Tongue juontaa juurensa biisistä, jota kuuntelin tuolloin laittoman paljon, ja kyseessä oli bändi nimeltään - yllätys, yllätys - Whitesnake.

Harmittaa kieltämättä hirveästi, kun olen jostain syystä mennyt poistamaan kaikki alkupään postaukset. Arkistoissa on tekstejä vain keväästä 2012 eteenpäin. Muistan kuitenkin selvästi ensimmäisen postaukseni kuvat: minä, Tyrkisk Peber-karkkipussi, kuva skootterin vauhtimittarista sekä joitain random "aistikkaita kuvia pihlajan lehdistä". Muistan miten pakahduinkaan ilosta, kun lukijoita oli kolme! On varmaan sanomattakin selvää, ettei minulla todellakaan ollut tuolloin minkäänlaisia tavoitteita tälle hommalle, eikä oikeastaan ole vieläkään. Kirjoitan vain koska se on mukavaa.

Pictures1Kesä, ja itse asiassa koko vuosi 2012 oli vuosi, jolloin vietin paljon aikaa ystävien kanssa, ja heidän kasvojaan näkyi myös täällä blogin puolella suht usein. 9. luokalla pari muutakin kaveria kirjoitteli blogia ja sai tietenkin tietää omastani, vaikka kovasti yritin sitä tuolloin piilotella. Olin blogista samaan aikaan innoissani ja häpeissäni. Muistan ikuisesti kun kerran joku rinnakkaisluokalla oleva tyttö vaan yhtäkkiä pölähti koulun käytävillä naamani eteen ja kertoi tykkäävänsä blogistani! Olin ihan äimän käkenä! En todellakaan tiedä, lukeeko enää yksikään senaikainen kaveri tai muuten vain samalla yläasteella ollut blogiani :-D Olisi kieltämättä kivaa tietää, joten paljastakaa itsenne jos näin on!

9. luokan keväällä tein myös muutamia videoita loistavalla digikamerallani, joissa selostin kameran edessä mitä olin silloin ja tällöin tehnyt. Mulla on jäljellä niiltä ajoilta vain yksi video - ainakin tietääkseni - ja kun kerran tässä taannoin katsoin sen, oli naurussa pidättelemistä. Näytin niin oudolta ja puhuin kovin sievästi ja "tärkeilevästi". Muistan myös yhden videon, jossa manasin yläasteen matikanopemme alimpaan helvettiin. Syy oli näinnki typerä: luokkaan ei luonnollisesti saanut mennä kengät jalassa, ja totta kai silloin piti uhmata ja mennä, ja sitten se oli niiiin törkeä veto opettajalta, jos hän niistä kengistä huomautti ja ne piti viedä ulkopuolelle! Kypsää kerrassaan, ja vielä kypsempää oli laittaa se tänne....

31.5.2012
Hehe tännää oli ysien potkijaiset (=eli meille ihanille yseille oli järkätty kaikkee kivaa ohjelmaa ja jaettiin jotain diplomeit) Ohjelma nyt oli semmosta pientä kisailua ja meijä luokka oli tapansa mukaan aika paska. Mut ei siinä mitää, pääasia et oli kivaa ja mä sain Vuoden hiukset -diplomin! Huomenna ois taas luvas iha turhaakin turhempi päivä, vois melkee jäähä kottii, mutta ai niin en voikkaan. Lauantaina sit viimeisen kerran kaheksaa kouluu ja tokarit käteen, jes!

1.6.2012
mua vitutti aivan saatanasti, ihmiset ja koko koulussa oleminen. Meil oli 8-9 jottii harkat, eli niinkun käytiin huomista juhlaa varten istumajärjestykset yms läpi. Ja mua ärsyttää iha helvetisti semmonen, et ei voi niinku kuunnella ohjeita ja sit ollaa ai mitä piti tehä, ai mitä se sano, minne pitää nyt mennä, no eihä tästä voi kulkee ku on niin ahasta? NO VITTU KUUNNELKAA SAATANA tai yrittäkää ees ymmärtää kuulemaanne. Ottaa päähän tommone, vaikka eihä se ees oo ollenkaa mun asia, mut ku sanotaan et kuunnelkaa tarkasti nii miks sit ei voi vaa kuunnella?

13.6.2012
"Katokin että et istu koko kesää siinä konneella." NO VITTU. Ehkä täällä saatanan käpylässä ei oo muuta tekemistä kun olla vaan koneella? Se ei oikeesti tajua että mulla ei oo täällä mitään elämää, ehkä oon pari kertaa viikossa kavereide kaa ja siihen se sit jääkin. Ai miksikö, koska täällä ei ole mitään tekemistäJoka ikinen paikka on koluttu läpi, jokaikinen saatanan naama on nähty. Jo se, että pelkästään miettii että mitähän sitä tekisi, uuvuttaa liikaa ja sitten jo luovutetaankin. Joku voi tietty tulla sanoo, että no lähtekää jonnekkin. No minne sä täältä lähdet? Ensiks, Kuopio on ehkä ainut fiksu paikka tässä lähellä, kaikki muu onkin sitten yhtä korpee.

Kirjoitan kuin, no, teini :-D Ihan silmiin sattuu nuo kaikki kirjoitus- ja huolimattomuusvirheet, sekä murteen älytön vääntäminen. Ja sitten tämä pienistä asioista raivoaminen.. hmmm, no, pitihän sitä jonnekkin raivota, silloin ne tuntui suurilta. Lähinnä naurattaa lukea noita nyt. Viha - jälkikäteen ajateltuna sana tuntuu aika vahvalta, mutta ei todellakaan tuolloin - Siilinjärveä kohtaan paistaa aika tavalla tuosta viimeisestä pätkästä läpi. Kirjoitin alusta asti blogiin aika suoraa ja rehellistä tekstiä elämästäni, enkä jankannut siitä miten olin ostanut tai saanut jotain uutta ja miten kivaa sitä olikaan esitellä. Lukijoissa oli aina joku, joka ymmärsi fiiliksiäni.

kuvailua uudella kamerallaKesällä 2013 olin naapurintyttö-Hanna! Huvittaa miettiä, miten puoli vuotta myöhemmin ulkonäkö lähenteli pikemminkin wannabe-goottia järkyttävine rajauksineen ja kulmineen. Sinä kesänä blogin ulkoasu oli musta ja nimi vaihtui hetkellisesti My fall will be for you, My love will be in you -muotoon (lyriikkaa Nightwishin biisistä Ghost Love Score). En muista ollenkaan olinko vaihtanut myös blogin osoitteen tuohon muotoon vai pidinkö sen samana kuin mitä se on ollut tähänkin asti, että lukijakaartiin kuulumattomat kuitenkin löytäisivät tänne. Syy nimen vaihtoon oli ero silloisesta poikaystävästä, olin surullinen ja vihainen ja halusin myös, ettei hän löydä blogiani enää. Elokuussa olin  kuitenkin jo vaihtanut nimen takaisin, eli kysyttäessä sanon blogin olleen aina samanniminen.

28.1.2013
Koneen ja mun välissä lojuu matikan kirja. Auki. Ensimmäinen sana, joka osuu silmääni on avaruuskappaleita. En osaa, en ole tajunnut mistään mitään sitten ensimmäisen tunnin ja ainoa ketä voin syyttää istuu tässä ja möllöttää ruutua kirjoittaen jotain turhaa. Ei siinä opettajassakaan mitään vikaa ollut, vaikka se jaksoikin vääntää jatkuvasti jotain piparjuuri vitsejään. Huumorintajumme eivät kohdanneet.

13.7.2013
Nukun ensin pari kolme tuntia ja oon tainnu herätä joka pirun yö samoihin aikoihin, eli kolmen tai neljän jälkeen. Ihan samalla tavalla kuin aikoinaan. Oon nähnyt nyt tosi usein ahdistavia/pelottavia unia, mikä on musta vähän outoa, kun aika harvoin nään silleensä pahoja unia saatika näin monesti putkeen. Okei mitä vittua mä lätisen. Yöt ja päivät menee siihen, kun mä mietin ja mietin ja mietin ja mietin ja mietin ja vaivaan päätäni kaiken maailman ajatuksilla ja seinät tuntuvat välillä kaatuvan päälle. Järjen ja tunteiden valtataistelu on hermoja raastavaa. Hohhoijaa.

11.10.2013
Kamalaa, että ekoihin kirjoituksiin on vain vuosi aikaa.. Toisaalta myös ihan jees, varmaan siksi, että tietää mitä haluaa tehdä lukion jälkeen psykologiaapsykologiaaaa tosin en tiedä mihin päin Suomea suuntaan. Mä oon fundeerannut jo sen verran, että jos en pääse heti ensimmäisellä yrityksellä opiskelemaan mitä en todellakaan ihmettelisi tai haluan muuten vain pitää välivuoden, painun ulkomaille tekemään jotain jännää, jos täällä ei ole ketään tai mitään pidättelemässä. Siilinjärven S-marketin kassalle en ainakaan päädy istumaan vuodeksi miettimään, miten tappaisin itseni. Onhan noita pläänejä, mutten kuitenkaan kehtaa niitä ruveta sen kummemmin paljastelemaan tai pohtimaan, kun mikään ei todellakaan ole varmaa ja mieli tulee varmasti muuttumaan vielä monta monituista kertaa.

29.12.2013
"Olen jumalalle kiitollinen siitä, että minulla on viinaa" sanoi vanha juoppo Siilinjärven linja-autoasemalla. Sen kerran kun sinnekkin päätyy hetkeksi istumaan, saa seuraa juoposta, joka istahtaa viereiselle penkille ja kysyy: haittaako jos vanha taiteilija istuu ja katsoo? Seuraavaksi kuuntelen saarnaa Jumalasta.

Kirjoittelin vieläkin hyvin henkilökohtaisista tuntemuksista ja ajatuksista, enkä hävennyt julkaista niitä. Henkilökohtaisuus on valttikorttini. Kesällä ja syksyllä otin tosi paljon ah-niin-taiteellisia luontokuvia: oli auringonlaskua, perus makro-kuvia kukista ja niin edelleen. Loppusyksystä eteenpäin, luonnollisesti vuoden 2014 puolelle, jolloin oma tyylikin oli muuttunut, blogissani oli "muotia" sekavat, kännykällä otetut kuvat, joissa ei ollut oikein mitään järkeä. Mukana saattoi olla myös gifejä netistä ja postauksien otsikot olivat tyypillisesti lyriikkaa biiseistä.
IMG_9456
Kesä 2014: pinkki fleda ja täysi-ikäisyys! Saan jonkun paskahalvauksen tuosta mun ryhdistä. On myös hämmentävää huomata miten turvonneelta näytän. Kalja ja siideri oli paras juoma valehtelematta koko kesän. Pissalla käytiin puskassa tai kesäteatterin katsomon alla ja sitten tietenkin könyttiin siihen viereiseen nokkospuskaan. Ajaessani pyörällä yöllä kotiin iski laskuhumala ja istuin etupihan penkillä ja vollotin. Hyh, en kaipaa moista juuri ollenkaan. Tai siis: puistokaljailut on tosi jees, mutten kaipaa älytöntä teinimeininkiä saati "perseet olalle" -ryyppäämistä.

1.11.2014
Pullo viiniä tuopista. Lautapelit baarissa on parasta, kännialias on liian hyvää ja hauskaa. Sain uuden luurin jossa on paskempi kamera kuin edellisessä eikä musta tai ylipäänsä mistään muustakaan varmaan saa enää yhtään laadukasta kuvaa. Viini on hyvää ja elämä ikävystyttävää. Voisin oikeastaan vaan hukuttautua siihen. Ja kohta alan kuulostaa alkoholistilta. Valittaja taidan jo olla. Semmoista se elämä on. Silkkaa valittamista joka asiasta. Valitetaan pelkästään siitä että valitetaan ja että kaikki muut valittaa. Mikään ei ole koskaan mukamas hyvin. Vasta kun joku nainen ajaa lapset kyydissä päin bussia ryhdytään ajattelemaan miten onnekas on. Niin saatoin salaa ajatella minäkin. Vuodatin kuitenkin muutamia kyyneliä tapauksen takia. Miksi tuollaisia asioita pitää tapahtua?

27.11.2014
Eduskunnasta pitäisi poistaa kaikki nämä keskiajalle jääneet harput ja papat joilla tuntuu olevan Raamattu poikittain perseessä. Raivostuttaa jo tämän keskustelun katsominen, kun jauhetaan vain lasten oikeuksista isään ja äitiin ja Jumalasta.

20.12.2014
On tässä viimeaikoina tapahtunut jotain hyvin mukavaakin: olen tavannut ihmisen ja olen ihastunut. Ja hän on minuun. Saas nähdä mitä sen suhteen tulee tapahtumaan. Ainoa ongelma on välimatka, joka ei onneksi ole ylivoimaisen pitkä (n. 170 km), tai siis, onhan se pitkä, mutta voisi olla pidempikin, ollaan kuitenkin kolmen viikon aikana nähty jo neljä kertaa. Mutta välimatka saattaa jossain vaiheessa pidentyä entisestään. Varsinkin, jos minä en pääse mihinkään kouluun lukion jälkeen.

Kyseisenä vuonna panostus blogiin hupeni aika paljon muutenkin, ei ollut oikein ideoita, kuvat oli surkeita, sitten alkoikin jo kirjoitukset, tapasin P:n, eli vietin paljon aikaa muualla kuin kotona. Pidinkin sitten suunnittelemattoman tauon tammikuusta 2015 toukokuuhun saakka, mikä teki ihan hyvää. Ainakin itse koen, että "taso" on kohentunut sen jälkeen huomattavasti. Vielä vuoden 2014 teksteistäkin voi aistia jonkin asteista "teinivibaa". Tajunnanvirtamaisuus alkoi viedä voiton, enkä kirjoitellut enää omista asioistani niin tarkasti ja avoimesti kuin aikaisempina vuosina, se oli lähinnä sellaista yleistä kitinää elämästä.
WP_005384
IMG_1338Kesä 2015, lukiosta kirjoittanut viekas neito, kuten kuvassa näkyy. Tuosta kuvasta olisi voinut tehdä kiitoskortin.

Tauon jälkeen palasin yhtäkkiä kuvioihin ilmoittamalla muuttaneeni uuteen kaupunkiin. Kun oli aloittanut uuden luvun elämässään uudessa kaupungissa uuden henkilön kanssa, tuntui blogiinkin kirjoitteleminen paljon helpommalta, kun oli niin sanotusti "uutta asiaa". Siilinjärveltä poispääseminen oli kyllä aivan ihana asia! Nykyään en todellakaan voi sanoa vihaavani sitä kylää ja kotona on tosi kivaa käydä, mutta faktahan se vain on, etten oikein viihdy siellä. Kaksikin yötä porukoilla alkaa olla aika tuskaa, ei suinkaan porukoiden takia, vaan siksi ettei siellä ole mitään tekemistä. Hirveän harvoin jaksan saati haluan käydä siellä.

Olin lähes varma, ettei blogiani lukenut enää kukaan, mutta kumma kyllä joku sieltä heitteli välillä kommenttia ja katsojaluvut lisääntyi. Liityin syksyllä JKL-blogeihin, tein ensimmäisen yhteistyöhomman ratkomalla mysteerejä Mysteerihuoneessa - ai että mä olin paskat housussa siitä, en pelkästään huonepaosta vaan koko hommasta muutenkin - ja tapasin muita jyväskyläläisiä bloggaajia pikkujouluissa ja niin edelleen. Eli tein yhtäkkiä suuria - tai "suuria", itselleni ne oli suuria juttuja - harppauksia blogin kanssa.

En kuitenkaan voi sanoa olevani tyyppiä, joka haluaisi tehdä tätä työkseen. Itse tykkään enemmän blogeista, joissa ei ole sitä "ammattimaista otetta" tai yhteistyöpostauksia yksi toisensa perään ja sellaisena tahdon tämän pysyvänkin.
IMG_3327
"Why Did I Cut My Hair? - a novel by me"
Kuvia luuristaJa viimeisenä kesä 2016! Minua itseäni huvittaa kovasti se, miten en vielä tähänkään päivään mennessä, viiden vuoden jälkeen, ole uskaltanut mainostaa blogiani esimerkiksi Facebookissa, Tumblrissa tai Instagramissa. Keskustelupalstoilla sitä on helpompaa levitellä. En oikein tiedä miksi en uskalla. En koe millään tavalla häpeäväni tätä blogia, ja monesti ajattelen, että "ihan sama, lukekoot ken tahtoo, nyt laitetaan vähän sitä linkkiä pitkin somea!" mutta taas toisaalta en jotenkin halua kaikkien tietävän, mitä ajattelen ja kirjoittelen. 

Huvittavuutta lisää se, etten todellakaan edes voi sanoa noin, koska olen jakanut niitä ajatuksia nettiin kaikkien nähtäväksi jo useamman vuoden. Ehkä sitä vielä joskus uskaltaa jakaa tietoa vaikkapa sitten siellä Instassa, mutten halua senkään menevän siihen, että julkaisen jonkun uuden kuvan ja kirjoitan kuvatekstiksi "Uusi postaus blogissa, linkki esittelyssä!". Haluan pitää esim. Instagramin aaaivan erillään koko blogista. En halua rakentaa muuta someani blogin ympärille, vaan ihan itseni, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Blogin kirjoittelu on ollut rakas harrastus, jos niin voi sanoa. En ole koskaan ottanut sitä liian vakavasti, vaan porskuttanut eteenpäin ihan rennolla mielellä. Parasta on ollut huomata oma kasvaminen ja kehitys - sekä henkilönä että kirjoittajana - lukiessaan tekstejä neljän vuoden takaa. Kyllähän siitä saa ihan ylpeä olla, että on jaksanut samaan blogiin kirjoitella, eikä ole esimerkiksi tehnyt aina uutta, kun homma on alkanut kyllästyttää. Täällä on niin paljon muistoja, niin hyviä kuin huonojakin, oli niitä julkaistu tai ei!

Seuraavaksi haluaisin kuulla Teitä! Onko siellä ruudun takana ketään, joka olisi ollut mukana alusta asti / miten kauan olet lukenut blogiani? Luetteko tekstejä vai katsotteko enemmän vain kuvia? Saa kommentoida mitä lystää, risuja ja ruusuja! 

Haluaisin myös kiittää teitä lukijoita kaikista mukavista ja ihanista kommenteista, mitä olen näiden vuosien aikana saanut! On ollut ilo huomata miten useita kirjoitteluni ja kuvani ovat kiinnostaneet, en usko että olisin tässä ilman teitä. Kyllähän se vähän niin tuppaa olemaan, että jos lukijoita ei ole niin sitten ei ehkä jaksa mitään kirjoitellakkaan. Siispä KIITOS!! *sydän*

17 August 2016

"VOI HIIVATTI!" SANOI HEMULI

Kun kuukausi takaperin kirjoittelin eräässä postauksessa asioita mieleni sopukasta aika tajunnanvirtamaiseen tahtiin, sain siinä samalla hyvän - jonkun mielestä varmaan huonon - idean kirjoittaa varsin kutittavasta aiheesta, eli hiivatulehduksesta, ja vähän hormonaalisesta ehkäisystä siinä samalla, koska ne liittyvät toisiinsa mielestäni aika vahvasti. Tämä postaus siis poikkeaa jonkin verran normaalista. Jos siellä on henkilö joka ei kestä lukea aiheesta nimeltä naisen keho ja sen toiminnot sekä parisuhde ja seksuaalisuus, voi tämän jättää lukematta, sillä minähän en aio kaunistella nyt yhtään! Oma tarinani - eli romaani - aiheesta, olkaa hyvät:

Sehän on vain karu fakta, että jokainen nainen kärsii hiivatulehduksesta ainakin kerran elämässään. Pidin itseäni enemmän tai vähemmän onnekkaana tyttösenä vielä 18-vuotiaaksi asti, vaikka toki nuori olinkin, kun en ollut kärsinyt mistään kamalista akkavaivoista, jos menkkoja ei lasketa. Aina sai joltain foorumilta lukea niitä samoja "Onko tämä hiivatulehdus? Mitä teen?" "Millaisia oireita on hiivatulehduksessa?" "Olen 14v. pitääkö mennä lääkäriin vai voinko vaan mennä apteekkiin, pitääkö kertoa äidille??" -keskusteluja, kunnes omassa alakerrassa napsahti.

Nyt vähän taustaa: aloitin 16-kesäisenä (eli vuonna 2012) e-pillerit hoitona menkkoihin. Sanoin eräänä päivänä äidille, että "voisinko hommata pillerit, kun en kestä näitä menkkoja". Äiti vastasi myöntävästi ja varasi minulle ajan yksityiseltä. Nyt kun ajattelen tilannetta omalle kohdalleni, siis jos olisin äiti ja oma teinini tulisi minulle moista ehdottamaan, niin pistäisin pillerit paljon tarkempaan harkitaan, ellei hän seurustelisi, ehkä jopa silloinkin. Toki ymmärrän sen, ettei äitini ole välttämättä niin perillä tämän päivän hormonimömmöistä. Oli mulla silti ihan aihetta hankkia ne, koska menkkani olivat todella epäsäännölliset ja niin runsaat, että kärsin anemiasta: hemoglobiinini oli alimmillaan vain 96. Toisaalta epäsäännöllisyyteen ja runsauteen olisi varmasti muitakin vaihtoehtoja kuin pillerit, mutta enhän minä sitä tiennyt, ja voin myöntää senkin, että ajattelin pillereiden olevan "siisti ja aikuismainen" juttu.

Söin kyseisiä pillereitä tasan kolme vuotta, ja ne itseasiassa sopikin mulle (alkuun) tosi hyvin. En saanut tuolloin mitään järkyttäviä sivuoireita, en edes ensimmäisen seurustelusuhteen aikana, jolloin niistä hyötyi ehkäisynkin puolesta. Mutta sitten tapasin P:n ja siitähän se alamäki alkoikin! Tieto siitä, että oireet voivat alkaa vasta pidemmän ajan kuluttua, tuli minulle ihan yllätyksenä. Uskoisin kyllä myös joidenkin oireiden johtuneen siitä, että kumppani oli uusi ja "kehojen bakteerit liian erilaiset" tai jotain sellaista. Ensimmäisestä kiihkeästä yöstä lähtien minulla on ollut hiivatulehdus. Joka kuukausi, tähän päivään asti. Joko lievempänä tai sitten jyllännyt ihan kunnolla.

Ensimmäiset pari-kolme (eli tammi-helmi-maalis) kuukautta turvauduin apteekin Canesten combeihin, jotka auttoivat aina hetkellisesti. Mitähän nekin maksaa, halvimmat jotain 13€ luokkaa. Maaliskuussa (-15) piti sanoa jo äidille, että mikä perkele tässä on vikana kun vaivaa jatkuvasti ja sieltähän tuli vanha kunnon neuvo "Pidättäytykää vähäksi aikaa, kokemusta on!!" Sain onneksi myös ajan yksityiselle ja sieltä lähdin mukanani neljän tabletin Diflucan-paketti hiivadiagnoosin kera, tai siis resepti, eli lääkettä neljäksi kuukaudeksi. Yhden tabletin vaikutus oli muistaakseni pari viikkoa ja se tuli ottaa heti, jos vähänkin tuntui kutinaa tai vastaavaa.

Puolen vuoden aikana alkoi ilmetä muitakin sivuoireita pillereistä: se kuuluisa kuivuminen, minkä myötä tuli haavat, mikä puolestaan edisti hiivan muhimista, kun vanhoihin haavoihin pääsi uusia batkeereja. Ah! Peittojen heiluttelu kävi kivuliaaksi, lotrasi liukkarilla miten paljon tahansa! Kesäkuussa 2015 päätin viimein lopettaa pillerit kokonaan. Suurin syy oli jatkuva hiiva, saharan aavikko ja halu tietää millainen sitä onkaan ilman ylimääräisiä hormoneja.
2016-07-23 11.11.42 1Olin kokonaiset yhdeksän kuukautta ilman hormonaalista ehkäisyä, kunnes puoli vuotta sitten helmikuussa mulle asennettiin hormonikierukka. Todellisuudessahan ryhdyin hakemaan kierukkaa - kyllä, julkiselta puolelta - jo puoli vuotta aiemmin, mutta koska jonot olivat jäätävät, homma vaan venyi ja venyi, etenkin kun operaatio piti pari kertaa perua erinäisistä syistä ja siirtää toisaalle. Muistelen yhdeksän kuukauden hormoonittomuuden kevyenä ja suht hiivattomana aikana. Jokunen päivä sitten kuitenkin tarkastelin kalenteriani viime vuodelta ja kyllä, olin joka kuukausi kirjoittanut joitain hiivaoireita ylös, eli ei se minua siis kokonaan jättänyt.

Elokuussa 2015 käydessäni ensimmäistä kertaa täällä Jyppilässä ehkäisyneuvolassa juttelemassa eri vaihtoehdoista, kertoi tämä terveydenhoitaja minulle, että hiivaa ei kannattaisi hoitaa jatkuvasti lääkkeillä, sillä ne vie sieltä alakerrasta hyvätkin pöpöt pois - tämä tuli minulle uutena tietona. Sen sijaan hän suositteli minulle i say -sarjan Vaginal infection -emätintabletteja (ylempi kuva), jotka ovatkin olleet siitä lähtien minulla käytössä joka kuukausi. Kyseessä on siis karpalo-maitohappobakteeritabletit, joita saa apteekista ilman resepitä, niitä voi käyttää hoitoon tai tulehduksien ehkäisemiseen. Koska en muista tarkkaa hintaa, pyöristän: ~17€ x 12 kk = 204€. Se on enemmän, kuin mitä maksaisin nyt vuodessa niistä pirun e-pillereistä, niistä maksaisin siis tarkalleen 172€! Ajattelin hormonikierukan asentamisen jälkeen elämän tulevan vähän halvemmaksi, en tietenkään mitenkään radikaalisesti, mutta edes vähän, koska toivoin hiivan loppuvan, eikä pillereistäkään tarvinnut enää maksaa. Kierukasta maksoin vain 103€, mikä on loistava hinta viisi vuotta kestävälle ehkäisylle.

Hormonikierukan myötä uskottelin itselleni, että ehkä ne hiivat loppuu nyt, vaikka kyllä, kyseessä onkin hormonaalinen vempele, mutta koska siellä pakkausselosteessa luvataan kapistuksen ehkäisevän tulehduksia, uskalsin luottaa siihen. Noh, saatattekin arvata, että homma ei todellakaan jäänyt siihen, ja kierukan myötä on tullut kaikenlaisia muitakin oireita, kuten muun muassa se tuttu sahara, päänsärkyjä, puoli vuotta kestänyt tiputteluvuoto, ärtymystä ja alakuloa. Mielialat heittelee ja välillä olen niin persiille ammuttu karhu, ettei P:kään uskalla puhua mulle mitään. Kuljen välillä jossain ihme sumussa: mikään ei oikein jaksa kiinnostaa, enkä jaksa tehdä mitään. Välillä kärsivällisyys ei riitä edes telkkarin katsomiseen ja pinna on ihan uskomattoman kireällä koko ajan, mutten kuitenkaan jaksa tehdä asian eteen mitään, kuten esimerkiksi lähteä lenkille tuulettumaan. Tämä tunne on aivan jotain järkyttävää.

Listasta muuten uupuu vielä se kaikkein harmittavin vaiva, eli haluttomuus. Voi helvetti sanon minä. Kyllä nämä hormonaaliset ehkäisee suorastaan loistavasti ja sataprosenttisesti, kun ei tee edes mieli. On tosi kiva lukea netistä miten joillain kierukka oikein lisää himoja ja sitä ollaan niin valmiita raiskaamaan banaani tai jokainen vastaantuleva mieshenkilö!! Siihen päälle vielä hiivatulehdus, niin olo on maailman seksikkäin... Koska en itse jaksa odotella enää yhtään oireiden mahdollista laantumista, soittelin reilu viikko sitten neuvolaan pyytääkseni aikaa poistattamiseen ja ensi viikon perjantaina se vihdoinkin lähtee! Valitsen mieluummin kortsuilla räpeltämisen ja hirviömenkat kuin haluttomuuden ja tunne-elämän täydellisen latistumisen. Samalla takaraivossa jyskyttää tietenkin ajatus, että mitäs jos oireet kaikkoavatkin maagisesti juuri ennen poistattamista ja koko operaatio onkin turha, mutta toisaalta en jaksa enää edes välittää, saahan sen aina asennettua takaisin jos haluaa antaa toisen mahdollisuuden.

Että semmosta... Kunhan kierukka saadaan pois, en usko että haluaisin kokeilla enää mitään mikä liittyy hormoneihin. En myöskään lämpene kuparikierukalle, jonka sivutuotteena ovat runsaat ja kivuliaat menkat, juurikin runsaan vuototaustan takia. Harmittaa ihan helkkaristi, ettei mikään "helppo ja vaivaton" ehkäisymenetelmä sovi, vaan pitää mennä ns. vaikeimman kautta. Hiilareiden vähentäminen puolestaan tuntuu viimeiseltä oljenkorrelta hiivan suhteen, mitä voin vielä näin itse tehdä, ja voi kun onnistuisikin siinä, nimimerkeillä "Tähän mennessä en ole" ja "Siellä se jyllää taas". Hieno homma Hanna, yritys hyvä kymppi ja niin edelleen.... huoh. Alla oleva kuva kuvaa ajatusmaailmaani aika hyvin!
2016-08-17 11.14.46 1 Onhan se toki hyvä jos hiivat vähenee kierukan poiston myötä, mutta ehkä on ihan fiksua jäädä seurailemaan syömisiä, kun hiiva tuppasi jylläämään silloin hormoonittomanakin aikana. Ruokavaliosta on kuitenkin jo muutama viikko takaperin lähtenyt pois vaalea leipä, pastaa syön huomattavasti harvemmin, teehen en laita enää sokeria, mutta se karkki on sellainen paha ja minun itsekurini maailman surkein, eli sen suhteen ei ole onnistanut. Olen siis joko himoinnut herkkuja liikaa tai mennyt sillä perinteisellä "IHAN SAMA, SE HIIVA VOI MINUN PUOLESTANI MÄDÄTTÄÄ VAIKKA KOKO TOOSAN, NYT SYÖN KARKKINI" -mentaliteetilla. Vaalean leivän ja pastojen jättäminen on ollut tosi helppoa, samoin sokerin jättäminen teestä - tosiaan kaadoin sitä aina ennen suoraan pussista sen kummemmin lusikoimatta ja mittaamatta - joten hyvä alku se kai tuokin on. Mutta jos homma ei ole toimiakseen, niin sitten marssin lääkäriin. Mainittakoon vielä se, että toista osapuolta on hoidettu myös, eli syynä ei pitäisi olla se, että jatkuvasti tartutetaan toisiamme.

Kunhan olen päässyt kunnolla vauhtiin tämän sokerista pidättäytymisen kanssa, jos koskaan edes pääsen heh, tulen päivittelemään ja kertomaan fiiliksiä, sama pätee kierukan kanssa! Tämän tarinan pointti ei siis ollut kertoa miten kamala kapistus kierukka noin yleisesti on, eli jos harkitset sitä, suosittelen kokeilemaan.

Onko kellään muulla ollut tämmöisiä hankaluuksia hiivatulehduksien ja / tai (hormonaalisen) ehkäisyn kanssa? Olisi kiva kuulla kokemuksia, joten nyt naiset: keskustelkaa!

16 August 2016

MOKKAHAPSUTAKKI

IMG_0080IMG_9979IMG_0041
Mä olen niin valmis syksyyn! (ja kamera on muuten taas käytössäni) Olen aina pitänyt itseäni enemmän kesäihmisenä, mutta alan pikkuhiljaa taipua syksyn puoleen. Tänä kesänä en oikein osannut pukeutua (voih mikä ongelma), mutta tarkoitan nyt sitä, kun usein ajattelee pukeutuvansa kesällä ihanan monipuolisesti ja kivasti, niin nyt käytin lähes koko kesän yhtä samaa toppia ja kahtia eri farkkuja tai maksihametta, että se siitä sitten. Syksy onkin mukavaa kohdata uudella hapsutakilla, josta olinkin ehtinyt haaveilla jo iät ja ajat. Pienimuotoinen sotahuuto putkahti suusta, kun näin jonkun myyvän takkia fb-kirppiksellä viidellä eurolla - onneksi olin ensimmäinen varaaja, hah!

Takki on mitä todennäköisimmin kokoa L, eli todella reilu minulle. Myöskään malli ei ole minun kropalle se kaikista imartelevin: takin takahelma on kuvissa sullottuna housujen vyön alle (onneksi hapsut peittävät näyn). Todellisuudessahan se on turhankin pitkä, joten pitänee leikellä tai jotenkin yrittää tuunata se lyhyemmäksi, en haluaisi sitä ruveta joka kerta sullomaan piiloon. Hyvä puoli takin väljyydessä on tietenkin tila, eli kylmällä säällä alle saa sullottua ties mitä paitaa ja rättiä.

Kauhtana on tällä hetkellä ehdoton lempparitakkini! Kuka muu odottaa syksyä jo innolla?

15 August 2016

MUSTETTA IHOLLA

Ajattelin tulla vähän päivittelemään tämänhetkistä tilannettani tatuointieni suhteen ja höpötellä niistä muutenkin, varsinkin kun ne tekee saman katon alla asusteleva henkilö. Päätin jo yläasteella, että haluan olla koko kehoani myöten - hyvän maun rajoissa - tatuointien peitossa, ja ensimmäisen tatuointini kävinkin ottamassa reilu vuosi sitten, huh kun aika kuluu nopeasti! Se onkin tällä hetkellä ainut leima, jota P ei ole minulle tehnyt. Jos joku muistaa vielä tämänkin, niin P oli tosiaan puoli vuotta eräällä tatuointistudiolla oppimassa, mutta on nyt toukokuusta lähtien hakannut ihmisten ihoa ihan tuolla meidän olkkarissa.

Vuodessa mulle on kertynyt kaiken kaikkiaan yhdeksän tatuointia, ja voi kuinka tykkäänkin niistä kaikista! Minulle tatuoinnit ovat pikemminkin koristeita, eli en tarvitse niiden taustalle mitään syvää merkitystä. Toki jos vastaan tulee sellainen idea, jonka takana olisikin suurempi tunnearvo, niin tietenkin otan sen. Mutta kuten nopeasta tahdista saattaakin jo päätellä, en tarvitse kuukausia tai vuosia kestävää pohdintaa kuvien suhteen. Ymmärrän tietenkin heitä, jotka haluavat miettiä pidempään. Sanonta "Jos keho on temppeli, miksi et koristaisi sen seiniä?" sopii tähän mielestäni aika hyvin.

Kuvassa näkyvä metsän siluetti on uusin tulokas, jonka P teki noin kuukausi sitten, hetken mielijohteesta: sanoin hänelle eräänä aamuna, että olisi siistiä saada *näytin esimerkkikuvaa* metsää ihoon ja hommiin ruettiin heti seuraavana päivänä. Ruusut, jotka tehtiin jo joulukuussa, ovat itseasiassa vieläkin vähän kesken, niitä pitäisi nimittäin värittää ja syventää uudestaan. Seuraavassa kuvassa näkyykin Se ensimmäinen tatuointi, eli Led Zeppelinin symbolit, yhtyeen, jota arvostan suuresti. Symbolien vieressä on vielä keskeneräinen tikari, joka lävistää ruusun ja kaikkinäkevän silmän. Siitä siis uupuu vielä varjostukset ja värit.
2016-07-19 05.21.35 1
2016-07-19 05.24.24 12016-07-19 06.15.04 2
Seuraavat symbolit, Luciferin sigili ja Ankh olivat ekat tatuoinnit, jotka P teki mulle täällä kotona. P:llä on itseasissa itselläänkin tuo sigili - tietenkin vähän erilainen kuin omani - samassa kädessä ja vieläpä samassa kohdassa, heh. Olen ihastellut kyseistä leimaa siitä asti, kun alettiin seurustella, joten halusin sitten samantyylisen. Symboli muistuttaa samalla myös eräästä toisesta mahtavasta orkesterista, nimittäin King Diamondista. Ankh puolestaan tarkoittaa muinaisessa Egyptin kielessä elämää.
2016-07-19 09.59.17 1
Jos joku ei ole vielä huomannut, tykkään symboleista ja symboliikasta! Niillä nimittäin jatketaan, eli niskaan tehtiin reilu kuukausi sitten Triple Goddess -symboli (The Maiden - The Mother - The Crone). Yllätyin muuten suuresti, kun se ei sattunut ollenkaan! Yleensä istun penkissä naama hirveässä irvistyksessä, ja tikaria sekä metsää tehdessä, etenkin juuri ranteen kohdalta, on pitänyt vääntää itkua, jooh ei ole alhainen kipukynnys tai mitään... Mutta tämä ei tuntunut missään! Ainut paikka, minne koski oli niskan lihakset, koska istuin lattialla kasvot luonnollisesti lattiaan päin. Hampaat myös vähän kalisi, kun tatuoitiin selkärangan päältä.
2016-07-19 09.57.43 1
2016-07-19 09.59.18 1
Tykkään myös erityisen paljon kaikesta kuuhun ja aurinkoon liittyvästä. Näistäkin kuvista alkaa olla jo lähemmäs vuosi, ja voi herrajesta sitä kipua kun näitä tehtiin... Olihan se joka tapauksessa kaiken sen ulisemisen ja kärsimyksen arvoista. Nämä taisivatkin olla P:n ekat leimat jollekin toiselle, aika hyvää jälkeä mielestäni...

Musta on aina huvittavaa huomata, miten jotkut, varsinkin meidän molempien vanhemmat, sortuvat joskus ajatukseen että kaikki tatuoinnit, jotka P minulle tekee, olisivat vain hänen ideoitaan ja minä vain "alistuisin" hänen tahtoonsa toimia harjoitusnahkana :-D Kun P kerran selitti tulevasta projektistamme vanhemmilleen, kysäisi appiukko vähän epäuskoisesti: "No onkos se Hannankin mielestä siisti idea?" No totta helkkarissa on?? Totta kai P:ltä saa paljon ideoita ja inspiraatiota, ja monesti mietitäänkin yhdessä, että mitä siihen ja tähän voisi vielä lisätä, niin kuin tatuoijan kanssa yleensä tehdäänkin, mutta viimeisen sanan sanon kyllä aina minä.

En pelkää ottaa tatuointeja P:ltä. Moni saattaa varmasti ajatella, ettei niitä ehkä kannattaisi ottaa, koska mitäs sitten jos erotaan. No sitten erotaan, sillehän ei siinä vaiheessa enää voi mitään. Tatuoinnit ovat minulle vain kuvia, jotka voi aina mahdollisesti peittää tai muokata. Ja niin kliseiseltä kuin se jonkun korvaan kuulostaakin, mun on ihan uskomattoman vaikeaa kuvitella meille riitaisaa eroa, että sitä tahtoisi vain katkaista kätensä kun kuvottaa katsoa kaikkia niitä kuvia. (Parisuhdefaktoja tähän väliin:) meillä molemmilla on niin korkea moraali, ettei kummallakaan ole mitään intrestejä ryhtyä "tositarkoituksella" satuttamaan toista. Mutta niin, enpähän minä mikään meedio ole, eli koskaan ei voi sanoa ei koskaan.

Tykkään todella paljon tummista tatuoinneista sekä P:n tyylistä, ja ajatuksien pyörittelyn myötä ollaankin aloiteltu jo uutta, paljon isompaa projektia. Se kuitenkin tulee todennäköisesti olemaan vielä tovin jos toisenkin kesken, joten jätän lopputuloksen suosiolla tuonnemmaksi.

Mites teillä, ovatko tatuoinnit teille pidemmän harkinnan tuloksia, joilla on suuri tunnearvo vai "hetken mielijohteesta" otettuja kuvia?

11 August 2016

HÄISSÄ

2016-08-07 12.46.15 12016-08-07 12.46.16 12016-08-07 12.46.13 12016-08-07 03.47.10 12016-08-07 12.46.12 12016-08-07 03.47.07 12016-08-07 03.47.04 12016-08-07 03.47.06 12016-08-06 04.55.38 1
Lempparipaikka koko juhlassa....
2016-08-06 02.13.39 12016-08-07 03.46.59 12016-08-07 03.47.02 1
Viime lauantaina Maatilamatkailu Kumpusessa, Petäjävedellä, vietettiin P:n veljen ja hänen morsiamensa häitä. Oli kyllä kieltämättä ihanimmat häät, missä olen koskaan ollut! Tosin samalla ne olivat vasta elämäni neljännet, ja viimeksi olen häissä ollut vieraana yli kymmenen vuotta sitten. Koko viikonloppu oli itseasiassa aika ilontäyteinen, sillä puolestaan P:n sisko sai tytön päivää ennen häitä!

Miljöö oli aivan mahtava, jokaista pientä yksityiskohtaa myöten! Siis kattokaa nyt - postauksen kuvat ovat toki vain pintaraapaisu, mutta silti. Juhlaa vietettiin sekä pihalla että vanhassa navettarakennuksessa. Onneksi sattui olemaan hyvä keli, olisi ollut sääli kököttää vain sisällä. Vihkitilaisuus oli todella koskettava, siinä tuli allekirjoittaneellekin ihan tippa linssiin - tosin milloin ei tulisi, tämmöinen herkkis kun olen... Itken heti kun joku muukin itkee.

En tajua miten tulen itse kestämään joskus omat hääni läpi itkemättä, kun pelkkä ajatus niistä itkettää :-D ai kamala. Nyt en nimittäin edes vitsaillut...! Häät on ehdottomasti yksi lempparijuhlistani, varsinkin jos ohjelma on onnistunut ja meininki mukavaa. Voisiko joku tuttu / sukulainen mennä pian naimisiin??